Vähän Nancyn opissa

Nancy on taikatäti. Mä en ikinä muulloin ratsasta yhtä hyvin kuin sen silmän alla. Mä en tiedä miks. Johtuuko kielestä vai vaan valmennustyylistä. Enivei voittajalta tuntuu aina.

Kavioliiton vuosipäivä, vaikka vihaankin sanaa kavioliitto

OON IHAN UNOHTANU.
Matupelin kanssa meillä oli 10-vuotispäivä noin kuukaus sitte 13.4.
Ollaan pitkä matka tultu jo ja vielä ois huikeesti matkaa edessä.
Myös tulevana lauantaina olis Matupelin 19-vuotissynttärit ja aiotaan viedä jätkä kisoihin.
Toisaalta samallalailla ja samassa paikassa vietettiin munkin synttärit että ehkä tää on ihan reilua.

Reilun viikon päästä Matupeli on ollut meillä kymmenen vuotta joten nostalgiasyistä: Matupeli 9v ja Mari 12v kesällä 2005!

Kuva, jonka Mari (@duckryu) julkaisi 4. 04ta 2015 klo 3.09 PDT

Viime kesältä

Arkistojen kätköistä.

Talvi oli ja meni.

Oli talvi. Meni talvi.

Saatiin syksyllä mulle toimiva penkki. Joku Kiefferin raato, mutta se on kiva.

Alkuun en osannut edes enää ratsastaa satulalla. Se oli vaan tiellä, etenkin jalustimet. Nykyään ollaan jo sujut, minä ja satula.

Matupeli on oma paksu itsensä. <3

Kentän laidalta huutelua

Valmennusta, ohjausta opetusta, asiattomia kommentteja. No ei ehkä viimeisiä.

Itse olen ihan onneton ohjaamaan muita ratsastajia. Suorastaan todella surkea. Mieluummin itse olen ohjattavana ja valmentajan huuteluiden kohde kuin huutelija itse. Välillä joudun kuitenkin itse myös huutelemaan. Yleensä silloin joku tuttuni tulee ratsastamaan Matupelillä ja Matupelin ollessa Matupeli saan ja joudunkin antamaan hieman ohjeita, kaverin kokemuksesta riippuen tietysti enemmän tai vähemmän.

Olenkin huomannut, että osalla ratsastajista Matupeli toimii mun ohjeilla tosi kivasti ja joillain ei. Syytä tähän en tiedä. Ollaanko vain niin erilaisia ratsastajia keskenämme, puuttuuko osalta osaamista tai kokemusta vai onko minun neuvoissa päiväkohtaisesti enemmän tai vähemmän vikaa vai onko vaihtoehtoja niin monia kuin ratsastajia? Jos taas ratsastajalla on alla joku muu kuin Matupeli ei mun ohjeilla tee yleensä hölkäsen pöläystä. Ehkä vain en osaa antaa juuri sille ratsukolle sopivia ohjeita tai en vain osaa nähdä mihin hevonen kuskin alla milloinkin reagoi ja mitä kuski tekee ja miten ja ja ja. Onneksi en ole valmentaja  ja satunnaiset muiden neuvomiset voin pitää minimissä, vaikka siinä oppiikin uutta. Oppii katsomaan hevosta ja ratsastajaa hyvin eri tavalla, kun joutuu pohtimaan mitä pitää ratsastajan tehdä selässä, jotta saavutetaan haluttu asia, eikä voi vaan tehdä ja ratsastaa "mutulla" niinkuin itse selässä työskennellessä. Tätä katsomista vaikeuttaa vielä se, että selässä oleva ratsastaja saattaa olla ratsastukseltaan, pohjeavuiltaan ja kädeltään ja istunnaltaan ihan erilainen kuin sinä itse, vaikka kaikkihan me pyrimme ratsastamaan "oikein". ;) Kaiken lisäksi tähän porukkaan kuuluu vielä hevonen, joka voi olla sellainen jota en itse osaisi ratsastaa yhtään mitenkään ollenkaan, sillä niitäkin on monenlaista ja monentasoista, tahmeaa ja reipasta, helposti hermostuvaa ja sitten kylmäpäistäkin kylmäpäisempää, koulutettua ja raakaa.

Minin kanssa käyntipiruettia

Tästä päästäänkin siihen, miten paljon arvostan valmentajia, jotka osaavat antaa neuvoja, jotka toimivat. Ja yleisesti ottaenkin valmentajia ja opettajia ja ohjaajia yms, joiden huutelusta edes joku ratsastaja tai ratsukko saa jotain irti, sillä olen huomannut ettei se huutelukaan ole helpoimmasta päästä. Itse olen myös ollut monenlaisessa valmennuksessa, hyvässä ja huonossa, toimivassa ja epätoimivassa. Kaikki valmentajatkaan eivät ole joka välissä toimineet, vaan aina on kausia kun joku valmentaja toimii ja toinen ei. Välillä kaipaa selkeitä neuvoja mitä tehdä ja mitä apua käyttää, jotta saa halutun tuloksen ja välillä sellainen valmennus, jossa pääsee itse "raisemaan ongelmia" on kohdillaan.

Kaasu meinasi hirttää kiinni...

Tämä kaikki pohdinta kumpusikin nyt siitä, että sain ohjata erästä kaveriani Matupelin selässä, vaikka hän ei ohjeita olisi tarvinnutkaan oikeasti, sen verran taitoa ainakin löytyy ja pääsin myös neuvomaan kaveriani ylläpitoheppansa kanssa ja olin kyllä aivan onneton ohjeistamaan kummallakin kerralla :D.

Lopussa oli ihan sievää laukkaa, vaikka jarruttaa sai kuitenkin ihan kunnolla

Kiitos kuvista Anni Ihalaiselle!

Maasto-mölisijä

Matupeli hirnuu yksinään maastossa vähintään kerran. Yleensä viisi tai yhdeksän. Kaverin kanssa ollaan hiljaa. Mikäli mennään maastossa yksinään tai muita hevosia seikkailee siellä ilman Herra Matupelin lupaa tai laukkaillaan niin mölinä saattaa olla hyvinkin jatkuvaa ja yhdeksän hirnahdusta on enää murto-osa huutelusta.

Less is more!

Mini asiaa! Mini on ihana! Ministä ollaan saatu paljon uusia ja vanhoja työkaluja ratsastukseen ja kappas meiän poikakin taitaa jo avot ravissa ja käynnissä aika pienellä vaivalla eikä sulkukaan ihan mahdoton ole, vaikka keväällä vielä olikin. En tiedä, mikä tekee ministä niin mukiin menevän, toistaiseksi aukottoman ja helposti toteutettavan ja omatoimisestikin hevosta eteenpäinvievän paketin. Pääasia kuitenkin, että toimii ja elämä ja ratsastus on kivaa mulla sekä ponilla.

Mutta siis otsikon mukaan ihan muihin juttuihin, vaikka vähän Miniä saatetaankin sivuta, hehheh!

Tykkään, kun ratsastus on eleetöntä. Tykkään, kun ulkopuoliset ei erota kaikkia apuja. Eihän se ole mahdollista aina tai jokatilanteessa (?), enkä itse todellakaan osaa moista, mutta tarvostan niitä, ketkä siihen kykenevät jossain määrin vähän tai enemmän tai edes pyrkivät siihen. Itsekin opettelen ja toivon, että joskus osaisin ratsastaa eleettömästi ja hyvin, mutta uskon myös, että se vaatii paljon osaamista ja halua tehdä hevoseltakin. Toistaiseksi meidän meno Matupelin kanssa on kaukana eleettömästä, mutta se on silti ihan hyvä tavoite kaukana horisontissa!

Kuitenkin, Minissä ollaan harjoiteltu sitä, että tekemällä vähemmän saavutetaan enemmän, että esimerkiksi avoa ratsastettaessa annetaan avut avoon ja sitten ratsastaja on mahdollisimman paljon hiljaa ja hevonen tekee avoa. Aina ja joka kerta se ei onnistu. Matupeli saattaa lopettaa avon ja suoristua tai jotain muuta. Silloin annetaan uudet avut avoon ja ollaan taas hiljaa. Tavoite on se, että hevonen tekee sitä mitä ratsastaja pyytää ilman, että ratsastajan tarvitsee koko ajan jumputtaa "avoa avoa avoa avoa". Kun sitten tahdotaan suoristaa, suoristetaan hevonen ja hevonen suoristuu, eikä jatka avoa eikä meidän tarvitse koko ajan käskeä ja pyytää ja tehdä ja tehdä ja tehdä. Pyritään antamaan hevoselle työrauha. Tämän avulla ollaan Matskun kanssa saavutettu ihan uskomattomat avot! Siis Matupeliksi :D Joku hienompi hevonen tekee varmasti hienommat avot vähemmällä ja hienommalla ja hienommin ja niin pois päin, mutta meidän puttepojalle ja meille ratsukkona tämä on ihan loistavaa! Ravissa koko homma on haastavaa ja teen liian paljon kaikkea ja jankutan hevoselle "avoa avoa avoa", mutta se johtuu ehkä myös vähän siitä että meillä ei ole päätösvalta ihan aina selvillä ja etenkin ravissa ja laukassa sen huomaa, kun pyydän jotain ei Matsku sitä välttämättä ihan ensimmäisistä avuista tee. Suunta on kuitenkin parempaan päin ja toivottavasti kehitytään koko ajan! En olisi ensimmäisenä kuitenkaan uskonut, että tällainen toimii ja vaikuttaa hevosen ratsastettavuuteen ja työskentelymotivaatioon näin paljon! Kuitenkin Matupelin ratsastettavuus paranee ja etupää kevenee koko ajan!

Myös hieroja kävi mukiloimassa Matupelin ja poika oli jumissa rintalihaksista ja lantioselästä, vähän kuten veikkasinkin. Sattui hieronta vielä ihan superhyvään saumaan, sillä Matupeli letkistyi paljon ja ratsastettavuus parani lisää vaan, kun jumit helpotti! Olen pari päivää ollut aivan taivaissa, kun ollaan ratsasteltu! Varmaan taas kohta saa palata maanpinnalle, kun molemmille sattuu huono päivä.

Hieroja myös suositteli ratsastajalle sopivan satulan etsimistä. Ja tässä taannoin ratsastin wintecillä ja huomattiin hikijäljistä, ettei se niin hyvin enää istukaan mitä joskus on tehnyt, eli satulakaupoille on suunnattava nyt joka tapauksessa!

Otettiin kuviakin Matskupojan selästä, jos pitää jollekin satulaihmiselle lähettää. Odotan innolla, että jos ja kun löydetään koulusatula niin voidaan näyttää ihan vakavastiotettavalta kouluratsukolta, tai sitten ei, jos Matupeli ei rupea mahaansa pienentämään. :D Se on aika paksussa kunnossa edelleen! On se vähän laihtunut kesälomilta palaamisen jälkeen, mutta onhan tuota edelleen mistä laihtua. Toisaalta ei se nyt ehkä ihan hirvittävän paksu ole. Ehkä.

ei se enää näijn lihava ole!! :D

Käytiin myös maastossa babypelhamien ja kannusten kera päästelemässä, kun oli vielä ihanan lämmintä ja mukavaa! Matupeli on hauska maastossa, kun se pysyisi näpeissä vaikka kolmipalalla niin pitkään kunnes se innostuu. Innostumisen jälkeen tekee jo pelhamillakin vähän tiukkaa jarrujen ja ratin kanssa. Onneksi Matupelin kunto loppuu lyhyeen, mutta jos ennen kunnon loppumista ollaan holtittomasti kohti tallia on tilanne vähän toinen.

Matupeli ja Mari kiittää ja kuittaa! Kuvia minin valmennuksista joskus jos sellaisia ilmaantuu!