Kiukku

Ahistaa, puristaa, masentaa, kun tuntuu, etten osaa ollenkaan, yhtään, mitenkään ratsastaa.

Mahtavaa, tsemppaavaa!

Vielä pitää jaksaa!

Hilpeää menoa.

Oli taas tiisatina estetunti ja se antoi paljon, vaikka tunnilla fiilikset vaihtelivatkin. Taas mentiin pelhamilla ja ratsastajalla ei ollut turvaliiviä tällä kertaa - luotto pelhamilla toimivaan hevoseen oli suuri. Tähän mennessä olen lähes aina hypännyt turvaliivin kanssa, sillä thiedemann-apuohjalla ja kolmipalalla tai valmentajan fullcheekillä mentäessä ei ole kontrolli ollut kovinkaan hyvä. Tällöin turvaliivi on ollut kolmessa tarkoituksessa, joista yksi on yli muiden. Turvaliivi on päälläni suojaamassa, jos rämähdän jonnekin ikävästi Matupelin keksiessä jotain. Ainoa ongelma on ehkä se, etten Matskulta ole tipahtanut varmaan 4 vuoteen tai yli, joten mahdollisuudesta tipahtaa huolimatta on se ollut kovin epätodennäköistä ja nollakontrollista huolimatta ei edes läheltäpiti tilannetta ole tullut (Matupelin selässä... Lavita olikin eriasia :D). Toinen syy turvaliivinkäytölleni on sen jämäkkyys. Heikko keskivartalonhallintani aiheuttaa ongelmia mm. hyvin satulassa pysymisessä ja istunnassa. Turvaliivi on vetänyt yläkropan niin pakettiin että ei ole päässyt yläkroppa kiemurtelevaksi matomatalaksi. Kolmas ja suurin syy on ollut henkinen tuki. Turvaliivin ollessa esteillä päällä uskalsin paremmin ratsastaa pehmeämmänkin kuolaimen kanssa kuin ilman turvaliiviä. Ilman turvaliiviä keskityin vain siihen ettei Matsku tee mitään kakkaa, etten vain tipahda (pitkä tauko tippumisten välillä aiheutti pienen suuren jännän tippumisia kohtaan) ja unohdin ratsastaa. Turvaliivi aivopesi minut jättämään Matupelin hölmöilyt omaan arvoonsa ja keskittymään ratsastukseen, jolloin pöljäilyiltä vältyttiin, vaikkei pojan pöljäily edes kummoista ole.

Tunnilla tehtiinkin sitten meille aika vaikeita juttuja, niin ratsastajalle kuin hevosellekin. Mentiin puomien ja kavalettien lisäksi laukassa puomeja ympyrällä. Puomeja oli kolme ympyrän avoimella sivulla ja ne olivat innarivälillä. Keskimmäisestä puomista kasattiin kavaletti harjoituksen jossain välissä. Tämä harjoitus oli hyvin vaikea, sillä laukka ja kaarevat urat eivät ole vahvuutemme, eivät ainakaan esteillä. Matupeli kaatui sisään, lavat tuli ulos vasemmassa kierroksessa. Itse unohdin välillä istua alas, ratsastaa, pitää ulko-ohjan tuen vahvana ja käyttää sisäpohjetta kaatumisen estämiseksi ja monta muutakin asiaa meni pieleen. Suorastaan usko meinasi hommaan mennä, kun ei ottanut sujuakseen. Kaikesta pieleenmenneestä sähläyksestä jäi kuitenkin hyvä mieli: sain muutaman ahaa-elämyksen Matupelin nappuloista ja siitä, miten ratsastaisin enemmän oikein. Veera on aivan loistava valmentaja, sillä sieltä en ikinä lähde tyhjin käsin!

Mielestäni valmennuksissa saa mennä pieleen ja välillä kuuluukin, vaikka onnistuneita suorituksia ja ahaa-elämyksiä sieltäkin tarvitaan. Silti siellä ei olla kisoissa, joissa haetaan hyvää ja onnistunutta parasta suoritusta ruusukkeella koristeltuna. Valmennuksissa ei tarvitse onnistua heti, eikä olla täydellinen. Siellä ollaan oppimassa ja on hyvä, että välillä rimaa nostetaan liian vaikeaksi. Minulla kokoaikainen liian vaativa harjoittelu vie helposti maun hommasta, mutta niin tekee myös liian helpotkin harjoitukset. Luulen, että ihmisen kehittymiseksi täytyisi vaatimustason olla suurimman osan aikaa taitotason ylärajalla hipoen välillä rajan ylittämistä. Tätä kehittymistä tukee välillä radikaalit ylitykset ja liian vaikeat tehtävät ja superhyvät onnistumisen ja itsevarmuuden tunteen luovat helpommat jutut. Siksi onkin tärkeää, että valmennuksista ei lähdetä tyhjin käsin. Valmennukset ovat kehittymistä varten ja miten se onnistuu, jos valmennukset eivät anna mitään?

Missä Matupelin peräpää?

Kyllä!

Videoita kun katselee niin tuntuu ettei potsu saa takapäätään alleen oikein ja pääse astumaan takajaloilla oikein alleen. Tiedän myös yhden syyn sille: ratsastukseni. Matupelin lisätessä vauhtia, kun välttämättä voimaa ei ole vaikka muille jakaa, helposti itse hidastan, jolloin vedän ohjista taaksepäin. Mihinkäs tämä vaikuttaa? Valmentajan mukaan se juurikin vaikuttaa takajalkoihin, jotka eivät pääse ohjista taaksepäin ottamisen takia alle. :-----C

Masennuin nyt hyvin syvästi, sillä en tiedä mitä tehdä asialle. Miten saan takajalat toimintaan ilman että painellaan tuhatta ja sataa, koska silloinkin persaus jää helposti talliin?

Ehkä se tosiaan johtuu voimattomuudesta, ehkä se johtuu minun osaamattomuudestani (varmaankin suurin syy), ehkä se johtuu siitä tai tästä tai tuosta! Helvetistäkö minä sitä kuitenkaan tiedän näin vajavaisella teitämyksellä - en todellakaan tiedä tarpeeksi. tahtoisin tietää hevosista ja ratsastuksesta huomattavasti enemmän.

Nämä kuvan kaappauksia äidin videointi yritykseltä. Missä peppu jälkimmäisessä? Vai onko tosiaan vain huono askelkuva? Videolla näytti niin siltä että ei ota takajalkojaan tarpeeksi alle, vaan ne jotenkin räpiköivät vähän liian perässä. Toki voin kuvitella tai olla ylikriittinen tai muuten vain puusilmä. (Tälläkään kertaa ratsastajan asennossa ei välttämättä ole kamalasti kehumista, ainakaan jos käsien asentoa katsoo)

Kuitenkin kaikista ikävintä tässä touhussa on se, että kaikki kirjoittamani on arvailua josko on näin vai saattaisiko olla noin. Olen kaukana kuin kuu auringosta hevosalan ammattilaisista, eikä talutusratsastelua lukuunottamatta hevoskokemustakaan ole kuin 10 vuoden ajalta, joten epäilen suuresti omia taitojani ja tietojani hoidon, liikkumisen, ruokinnan, loimituksen, varusteiden sopivuuden ja kaiken muun mahdollisen kanssa. Luulen, ettei näin monimutkaisessa ja asiarikkaassa harrastuksessa tietotaitoa voi olla tarpeeksi, niin huonoa kuin hyvääkään. Varmasti maailman huipullakin ihmiset oppivat koko ajan ja tahtovat oppia, ainakin näin tahdon uskoa. Vaikeinta itselleni varmaan on tunnistaa mikä on eniten "oikein" ja sopivaa, kohti parempaa osaamista ja hevosen hyvinvointia, kehittyä ylipäätään tässä valtavassa tyylien ja lajien, tapojen ja perinteiden, tietojen ja faktojen maailmassa valiten aina se "oikea" tieto.

Onneksi en kuitenkaan ole liian nopea käänteissäni. En vaihda ja vänkslää Matupelin ruokia, loimia varusteita ynnä muita jokaisen hetken pohdintani jälkeen. Hevosemme on  tyytyväisen näköinen elämäänsä tällä liikuntamäärällä, ruokamäärällä ja loimituksella: karva kiiltää, se on innokas, se on hyvin sosiaalinen ja ystävällinen meille, syö ruokansa, ei ole epämääräisiä patteja tai muita kummia juttuja, liikkuu ilman epämääräisyyksiä (mitä nyt itse välillä en osaa ratsastaa tarpeeksi hyvin). Se näyttää kaikin puolin voivan oikein hyvin, joten en isommin ole sen tilanteeseen kajonnut, vaikka pohdin monia asioita ja mietin olisiko muutos hyvästä vai pahasta. Jos löydän jonkun varmasti/tarpeeksi hyvän muutoksen ammattilaisen avustuksella, saatan muutoksen tehdä, kuten vaihtaa kolmipalan pelhamiin esteillä. Silti tahdon harkita ja punnita kaikki vaihtoehdot tarkkaan, mitä hevoselleni saan aikaan.

Järkeäkö tämä vaiko arkuutta?

Kaikelta pohtimiselta ehdin kuitenkin ratsastaa ja Matupeli oli eilen todella rauhallinen ja rento pihalla ratsastuksesta huolimatta. Tänään olikin vähän reippaampaa ja energisempää, kun illasta alkoi tuulemaan. Matupeli on niin säällä käyvä. Varmaa on virkeyden määrä tuulisella säällä, sateella saa mitä sattuu, mutta hoidettaessa aina hapan, aurinkoisella säällä riippuu pitkälti lämpötilasta; mitä viileämpää sitä virkeämpää. Kesän laidunlamaannusta odotellessa ja tietysti Matupelin ja tyttöjen kuherruskuukautta, joka on kaukana lamaannuksesta!

"Ei käänny!"

Tuntui, että viimekertainen estevideo antaa ihan väärän kuvan siitä, mitä lähiaikoina esteillä on tapahtunut. Viimeinen kuukausi ennen pelham-kokeilua oli suoraan sanottuna hirveää. Meinasi ihan mennä maku näihin meidän maahan kaivettuihin miniesteisiin, kun koskaan en saanut ratsastettua hevosta itse vaan se meni omiaan (välillä toki sinne minne minäkin olisin mennyt ja sitä vauhtia mitä minäkin halusin), kuten tässäkin äidin taltioinnissa. Eihän meidän pullero kovaa mene, mutta kontrollin määrä ratsastajalla oli vähissä ja se tuppaa helposti ratsastusta hankaloittamaan. :D

Vaikka pelhamilla ratsastaessani olisin voinut tehdä paljon toisin ja ratsatsaa paremmin, sillä eihän Matupeli edes omaan silmääni videolla näyttänyt kovinkaan hyvin menevän (puuttui tempoa, oli hidas ja takajalat saattoivat olla välillä jossain), oli paljon mieluisampaa mennä näitä maahankaivettuja, kun pystyin yrittämään ratsastamista. Yrityksestä ei edes tule yritystä Matupelin hyödyntäessä pienimmänkin mokan ja tekee mitä tahtoo.

Nyt vaan istunta ja jalat kuntoon! Ja vähän vatsalihaksia!

"Kulmaan kulmaan kulmaan!" "Ei käänny!"

Kylmää rautaa

Joo! Oon kerran aikasemmin ratsastanu pelham-kuolaimella ja silloinkin menin hevosella, joka tuntui aivan liian helpolta Matupeliin verrattuna. Näin tarkennukseksi Pepe ei sitä kuitenkaan ole, vaikka onkin paljon herkempi ja osittain nöyrempi ratsastaa. Siinä on omat haasteensa, kuten kaikissa hevosissa. En huomannut suuria muutoksia muussa, kuin siinä, että hevonen haki virkkuukoukkuun ja kuolaimen taakse. Johtuikohan siitä pelhamin vipuvarrensta, kun deltoilla ratsastin?

No itse asiaan! Ratsastin Matupelillä Veeran estevalmennuksessa normaalilla pelhamilla kahdella ohjalla. Ilmeeni jo tuntumaa ottaessa oli kuin tässä kuvassa:

Hevonen ei karannut missään askellajissa, se ei myöskään painanut kädelle. Sai olla kevyt, hyvä ja tasainen tuntuma koko ajan ilman, että poitsu päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. En osaa sanoin kuvailla helpottuneisuuden tunnetta, joka minut valtasi, kun ei tarvinnut jarrutella ja varmistella, vaan pystyi keskittymään ratsastamaan ja istumaan ja tekemään oikein hevosen selässä, sillä kaikki tuo muuttuu yllättäen hankalaksi, kun Matsku ottaa vähän vauhtia, kiskoo irti satulasta ja tekee kaikkensa, jotten pysty ratsastamaan kunnolla ja joudun apukuskin paikalle. Mikä riemu, kun onnistui ja hevonen oli ratsastettavissa (vaikka unohdinkin ratsastaa kun pelhamilla oli niin jännä vaikutus hevoseen)! Tiedän, että kehittyessäni en tarvitse enää pelhamia Matskun ratsastettavuuden säilyttämiseen, sillä sitten minä olen se ovela ja istun ja vaikutan, vaikka Matupeli yrittäisi mitä! (Ainakin suuresti näin toivon)

Herra pelham-porkkana-kuola-suu!

Tässä video! Annettakoot minun virheeni (tiputukset ja raviin tippumiset ja huonot käännökset) tällä kertaa anteeksi - pelham vei kaiken huomion.

Satula pohdituttaa yhä. Ratsastettiin Ninnan 17,5 " Wintecin Isabella Werthin vanhalla mallilla. Istui paikallaan näin minun ja äidin superamatöörisilmään aika.... tavallisesti(?): ei mitenkään kipottanut selkeästi vinossa, vaan emme kyllä osanneet erottaa istuiko kuin nenä päähän. Ratsastettaessa se liikkui turhan paljon takaa ylös alas ja oli muutenkin rungolaan aivan liian pitkä. Luulisin, että keikkuminen tarkoittaa satulan olevan edestä liian leveä. Samaa ongelmaa huomattiin ennen estetuntia myös meidän omassa Wintecissämme erään tallillamme hevosia pitävän naisen kanssa, kun satula oli selässä hoitopaikalla, tosin vain löysällä vyöllä, mutta keikkui silti. Kokeilen keikkuuko kun laitan vyön oikealle tiukkuudelle. Hassua. Jeffriesin satula kävi ahtaaksi ja nyt saattaa käydä väljäksi. Tämän hetkistä 16,5 " Winteciämme etsiessämme sanoi satulansovittaja kerran, että hevosellemme sopisi koulusatula, sillä sen siivet eivät tule niin eteen kuin yleis- ja estesatuloissa, joten massiivisille lavoille jäisi tilaa. Hmm. Paljon on mietittävää näissä asioissa tietämättömällä. Toivottavasti vain ei nyt mene ihan häränpyllyksi koko satula asia.

Pohdintaa aiheuttaa myös Matupelin jalat. Se täyttää ensikuussa 17 vuotta ja se ei enää mikään nuori oripoika ole, vaikka toisinaan niin itse luuleekin. Sen jalat ovat aina välillä melko kankeat kun aloittaa ratsastuksen. Alkuraveissa ensimmäiset 3-5 kierrosta maneesissa mennään ihan ronskisti pitkin ohjin kun takajalat tuntuvat melkein jopa tönköille ja hoitopaikalla nosteltaessa nivelet naksahtelevat. Tästä huolimatta Matupeliä nyt muutamaan otteeseen hieronut hieroja-opiskelija sanoi, että sillä on yllättävän hyvä liikkuvuus nivelissä ja muutenkin. Hän myös sanoin, että nivelten naksahtelu kertoo vähäisistä nivelvesteistä. Se taas saattaa aiheuttaa nivelten kulumista, mikä ei ole hyvä juttu. En tiedä mitä pitäisi tehdä, syöttää, suojittaa tai muuta vai pitäisikö vaan hyväksyä vanhenevan hevosen vaivat? Tahtoisin ehkäistä tönkköjä jalkoja niin paljon kuin vain mahdollista, mutta tarvittava määrä tietotaitoa tuntuu puuttuvan. En todellakaan halua ilman varmaa tietoa alkaa sohimaan mitä sattuu ruokaan ja jalkoihin laittamalla linimenttiä, lämpö- ja/tai kylmäyssuojia tai muita juttuja minkä ehtii, kun en ihan oikeasti tiedä, mistä voi aloittaa ja mitä kannattaa tehdä ja mikä toimii mihinkin. Tarvitsisin nyt joltain tietotaitoa omaavalta konsultaatiota asioista, sillä en tiedä, osaanko elää tämän jalka-paniikkini kanssa ilman, että teen asioille jotain, mikä ehkä enemmän rauhoittaa minun mieltäni kuin muuttaa tilannetta mihinkään. Olen myös pohtinut josko syöttäisin kiiltävä karvaiselle hyvinvoivalle hevoselleni kauran lisäksi (tai pikemminkin vaihtaisin osan kaurasta) johonkin muuhun, mutta sitäkään en tiedä mihin, sillä hevonen voi hyvin ja energisesti ja ei ole eläessään luultavimmin syönyt kauraa kummempaa tavaraa, ainakin meillä ollessaa ei ole muuta väkirehua saanut, jos kivennäiset ja kesäiset lisäsuolat jätetään laskuista.

Näitä vein tallille Lavitalta tippumisen johdosta. Tosin ne saivat ennen tallille vientiä vielä kuorrutteen.

Yhteistyöongelmia siellä, täällä ja tuolla

Voihan istunta! Milloin tulee mitäkin tuomiota siitä, miten päin könötän pielessä. Ihan hyvä on saada niitä tuomioita, mutta kaikista tuomioista huolimatta en ole saanut istunnan oivallusta. Itku! Ehkä epätoivon partaalla aloitan maanantaina ne vatsalihastreenit. Edelleenkin tilanne on se, että hevonen kulkee huomattavasti paremmin ilman satulaa.

Pekosen torstaisessa valmennuksessa selvisi, että yksi syy lisää tähän edelleenkin jylläävään istuntaongelmaan on satula ja minä. Me ei vain tuon Wintecin yleispenkin kanssa olla kavereita. Se lähtee ihan jo siitä, että istuinosa on hieman liian leveä minulle ainakin perstuntuma tasolla, mutta se ei ole tämänhetkinen huolenaiheeni. Syynä istuntani ongelmiin on jalkani livahtaminen satulassa istuttaessa erittäin taakse, jolloin se mahdollisesti provosoi Matupeliä eteenpäin. Helppoa on heinänteko juu! Jalkosen taaksemenemisongelmaa ei ole ilman penkkiä. Grr!

Hevoseni vauhti satula selässä voi johtua noista kontrolloimattomista jaloistani, jotka pysyivät liian takana. Vaikka kuinka nojasin taakse, eivät jalkani suostuneet tulemaan eteenpäin. Kippaudun satulassa eteen päin hups vaan. :( Myös syyksi voi löytyä jokin satulassa pielessä oleva seikka, kuten ilmapaneelien rikkinäisyys tai jokin muu. Toivottavasti vika olisi kuitenkin vain minun ja Wintecin yhteiselossa tai pelkästään minussa. Koulusatula olisi silti kiva juttu!

Elämäniloinen pappa :)

Myös sain torstaina vähän lisävauhtia muutenkin. Sydämeni vienyt Lavita-poni päätti pitää juuri 20 kymmenelle kääntyvän itseni nuorena ja antoi minun maistella maneesin hiekkaa. Mukavasti alkukäyntejä käveltiin pitkin ohjin noin puolitoista metriä seinästä, kun niin hirvittävät päälle hyökkäävät poneja syövät lumet tulivat katolta alas ja Lavita otti ritolat. Lähdettiin kuin nato-ohjus seinän kautta nätisti 180 asteen käännöksellä ja en ehtinyt reagoida ollenkaan. Ensimmäinen ajatus tuli jo ollessani hyvin huonosti satulassa: "ehkä mä vaan päästän irti.." Siellä hiekassa sitten istuttiin. Hauskaa oli, kun en ole hevosen selästä tipahtanut varmaan kohta 5 vuoteen kertaakaan! Kiitokset Lavitalle vinkeästä synttärilahjasta, vaikka selkä ja kyljet vähän jumiin menivätkin! Nyt onneksi jo täysin taistelukunnossa!

Matupelin kanssa edelleen hypätään kerran viikkoon, mutta nyt kun poika sai flunssa-tetanus-rokotteen ja rokotteen herpekseen tämän herpeshepulin keskellä, niin sai viikon kevyempää ja jätettiin hypyt välistä. Jätkä onkin ollut oikea sovinisti sika estetunneilla. Suussa oli viimeksikin fullcheek nivelet, joissa suuosa oli kuparia, kierteellä ja aika ohut. Jarrusta huolimatta aina välillä Matupeli oli sitä mieltä että: "Minä vien, vikise sinä!"

Tänään meillä oli pojan kanssa erimielisyyksiä hoitopaikalla, kun minä keksin letittää herran harjan. Pää heilu sinne tänne ja koko ajan sain olla siirtämässä tuolia, että letitys onnistui. Alun pään viskomisen tuloksena letissä olikin muutama radikaali mutka, joten se ei pysynyt kasassa. Sen hetken, kun se pysyi näytti poitsu oikein siistille!

Herra hirviöharja.