Eilen oli Siirin valmennus ja menin kangilla. Alunperin oma suunnitelmani oli napakkaa ratsastusta hyvällä ja loppuunvievällä asenteella ihan vain kolmipalalla, mutta yllättäen tuli mutka matkaan: migreeni. Migreeni on asia, jota en kyllä ensimmäisenä toivoisi kenenkään elämään. On äärimmäisen turhauttavaa, kun järjetön päänsärky tulee aivan tyhjästä. Vielä turhauttavampaa se on päivänä, jolloin olisi oikesti jotain tärkeää tai rahan arvoista tekemistä. Lyhyenä koulupäivänä tai toimettomana viikonloppuna se ei haittaa niin sydäntäraastavasti kuin esimerkiksi valmennuspäivänä, kuten eilen.
Yleensä en pääse valmennuksiin, jos migreeni tulee. En joko ehdi syödä lääkettä ajoissa, ei ole lääkettä mitä ottaa tai sitten lääkkeet eivät vain auta. Parhaimmaksi konstiksi olen löytänyt nukkumisen, mutta mitkään puolesta tunnista tuntiin päikkärit eivät pelasta, eikä välillä pidemmätkään. Eilen oli vähän tuuria matkassa, sillä huomattuani migreenin hiipivän ajoin koulusta kotiin, söin särkylääkettä ja kävin nukkumaan. Sain nukuttua ruhtinaalliset 3,5 tuntia, joka pelasti aika paljon. Herättyäni vielä vähän nappia naamariin, vaatteet niskaan ja tallille pieni jomotus seuranani.
Matupeli on välillä hyvin vahva, etenkin kolmipalan kanssa. Matupeli kykenee kiskomaan mut hyvin helposti irti satulasta, kun ratsastukseni on liian kökköä tai herralta vaadittavat jutut eivät sitä sillä hetkellä innosta. Omaa hommaani päätin kangilla helpottaa, sillä en jaksanut tapella asioista niin paljoa päänsärkyisenä. Kangilla Matupeli ei pääse niin paljon vastustelemaan ja pääasia on, ettei se saa minua irti satulasta. Tällöin minulle jää paljon enemmän vaikutusvaltaa, vaikka oltaisiinkin erimieltä. Tämän takia pääsen myös paremmin laukkaan käsiksi kangilla, kun laukka on meille se hankalin askellaji. Toisaalta Matupeli on välillä hyvin herkkä ja antaa ratsastajan virheitä paljon anteeksi, mutta silloin kun tapellaan niin, ikävä kyllä, tapellaan.
Valmennuksen jälkeen mulla olikin sitten huono olo, suorastaan oksetti, siitä särkylääkkeiden määrästä millä selvisin valmennuksen lähestulkoon päänsäryttä, mutta hevonen säteili ja oli harvinaisen tyytyväisen näköinen. Valmennus tuntui menneen tosi hyvin, mutta videoita
(joista ylemmät ja alempi kuvankaappaus) katsellessa en ollut enää ollenkaan tyytyväinen meidän menoon, vaikka ehkä kuuluisi. Fiilis oli jotenkin plöh. Kyettäis varmasti niin paljon parempaan jos minun työskentelyni satulassa ei olisi niin velttoa ja shittyä.
 |
| Kyllä hevonen on ylämäkeen, mutta mitä helvettiä minä tuolla selässä teen?! |
Potisulla on myös vähän aikaa ollut hirveä hinku vain mennä kovaa. Mikä lie kevätvillitys korvien välissä, kun tekis mieli vaan posottaa. No josko se vähän hidastuisi kun ilmat vaan lämpenisi. Tai sitten ollaan oikeasti päästelyn tarpeessa! Josko kuitenkin tänään päänsäryttä onnistuisi se napakka ratsastus kolmipaloilla :D
