Ratsastajan suhtautumisongelmia - tarvitaan rohkaisua!

Kisoihin? Ei. Minäkö? Ei. Matupelillä? Ei. 

Itseasiassa harkitsen kyllä. Mäntsälässä olisi MänRan järjestämät kisat 14.4., tallinpitäjän sanoin "pikkukisat". Ei niitä kuuluisi jännittää eikä kriiseillä, mutta minkäs tiikeri raidoilleen voi? Olen kilpailutilanteita hirveästi jännittävä persoona. Lisäksi olen hyvin kilpailuhenkinen: en anna itselleni anteeksi virheitä ja vaadin itseltäni - ikävä kyllä jossain määrin myös hevoselta - täydellisyyttä. Onneksi kilpailuhenkisyyteni suuntautuu lähinnä itseeni: en suutu itselleni, koska olisin huonompi kuin muut, suutun itselleni koska en ole yhtään parempi mitä olen. Alitajuinen tavoite on aina parempi kuin paras mahdollinen.

Olen ennenkin Matupelillä mennyt helpon B:n ja myös silloisen merkkiohjelman, joka olisi myös näissä MänRan kisoissa kyseessä, tosin uusittu versio. Ihan hyvin onnistui jo tuolloin noin 6 vuotta sitten Matupelillä helppo B. B-merkistä ei puutukaan kuin se 80 cm puhdas rata. Ja mitä uljas luulo-orini olikaan 6 vuotta sitten? Molemmat laukat taipuivat nipin napin ja peruuttaminen onnistui maksimissaan kouluohjelmien vaatiman 4 askeleen verran, jarrutusmatka oli se 400 metriä(ainakin esteillä, muulloin ehkä 200 m) ja pohkeenväistöt olivat eerittäin haasteelliset. Tuollaisella hevosella, joka oli kyllä hyvin kaukana nykyisestä, joka ei vieläkään mene tarpeeksi hyvin ratsastajan mielestä, menin tuosta noin vaan helppoa B:tä itsekään osaamatta juuri mitään.

Tässä maistiaisia, miltä hevonen näytti noina aikoina. Kuva Matskun ostovuoden syksyllä. Ei todennäköisesti B-merkin kouluohjelmaan ollut muuttunut kauheasti uljaammaksi. Ihan varmasti oli isopyllyinen pallomaha kuten tuossa kuvassakin.

Verratkaa vuoden 2005 kuvaa Matupelistä tähän vuoden 2013 kuvaan. Näin pitkin ohjin käynnissäkin ero on melko huomattava. 

Kehittyminen ei ole ollut ollenkaan armollista minulle. Virheet saavat rajummalla kädellä huomiota kuin ennen. Minä en ole tarpeeksi hyvä ja hevonen ei ole tarpeeksi hyvä - lapsena pistin homman enemmän Matupelin osaamattomuuden piikkiin. Vanheneminen ja kasvaminen sekä ratsastus ovat vähän samanlaisia: mitä enemmän oppii, sitä vähemmän osaa. Vaikka toisinaan kirjoitankin, miten nappiin joku valmennus meni, Matsku oli automaatti, ei tilanne ole sen valoisampi tai kovin paljoa edes kehittyneempi kuin huonoinakaan hetkinä. Onnistumisen tunne on minussa vain niin voimakas asettaessani tavoitteet taivaisiin, että niinä hetkinä tuntuu kuin omistaisin osaavammankin hevosen. Toisaalta epäonnistumisen tunteet oikein huonona päivänä ovat niin voimakkaat, että saavat minut melkein toivomaan itseni ja hevoseni kuopattavan samaan kuoppaan miellään heti. Onneksi yleensä äiti on kannustamassa ja rohkaisemassa.

Blogi toimii aivan ihanasti treeni- ja oppimispäiväkirjana kirjoittaessani tänne hyvät ja huonot jutut, koska näin pääsen purkamaan tänne ne muuten mieltä niin paljon painavat epäonnistumiset. Tässä kesken kirjoittamisen olikin pakko vilkaista aikaisempia viestejä. Sielä löytyi hurjasti negatiivisia asioita ratsastuksestani ja siitä toimiiko Matupeli ollenkaan hyvin, aina oli jossain vikaa. Olen oikea valittaja-Maikki! Ehkä pitäisi keskittyä enemmän positiivisiin asioihin. Voisin ainakin yrittää.

Pitää välillä olla kavereita, puspus!

En ole myöskään aloittanut vatsalihastreenejä vieläkään. Olisi jo korkea aika, iik!

Kaksi eri hevosta

Torstaina ajattelin tehdä kotimatkasta extremee ja ajoin ojaan. Tie oli tosin aurattu liian leveäksi ja reunasta petti. Paljastui, että olin ajanut ojan päällä..

Onneksi friisitamma Jemin omistajat kiskoivat minut pois pakettiautollaan. Mikäköhän olisi sopiva kiitos?

Elämäänsä tyytyväinen vanha herra.

Matupelissä on nyt tullut ratsastettaessa kaksi eri puolta. Ne ilmenevät ratsastettaessa satulan kanssa ja ilman.

Satulan kanssa poitsu juoksee alta, eikä istuntajarru toimi. Muuttuu kiveksi edestä(niska, suu) ja pidätteet on yhtä tyhjän kanssa. Tunnelma on kuin satulaan noustessa Matupelin mahan alle putkahtaisi miljoona lisäjalkaa, joilla kipittää karkuun, ja etuosa muuttuisi kiveksi, että mun habakin menee jumiin kun yritän kiskoa.

Verraten tähän satulalla ratsastamiseen ilman satulaa mennessä hevonen on päin vastainen. Vähän reipas alkuun toki, kun virtaa ja voimaa riittää, mutta pienillä kontrolliharjoituksilla ollaan ruodussa. Laukassa ei karkaa, ravissa pysyy alla vaikka kuinka antaa ohjaa, taipuu ja myötää niskasta. Ihan älytöntä. Vaihtoehtoja tähän radikaaliin eroon on muutama.

Epäsopiva satula voisi olla syy. Jos satula puristaa, jotkut hevoset yrittävät kipittää puristusta karkuun. Luulen, että Matupeli kuuluu juuri siihen ryhmään. Kuitenkin näin amatöörien (kokemattomampien ja kokeneempien) kanssa ollaan katsottu, ettei se juuri ahdas ole.

Ilmeeni näyttää siltä kuin Matskulla ratsastus olisi aivan kamalaa eikä pojankaan ilme sen tyylikkäämpi..

Toinen syy voi myös olla Wintecin ilmapaneelitoppaus. Se on vähän kuin ratsastaisi ilmatyyny oman peffan ja hevosen välissä. Sellainen sopiva eriste hevosen ja ratsastajan painoapujen väliin, jota Matupeli härskisti hyödyntää. Sehän on juuri sopiva tekosyy ja mahdollisuus juosta alta pois. Mene ja tiedä, sillä minä en ainakaan. Fakta on silti se, että ratsastaja apuineen on paljon lähempänä ja välittämämmässä vaikutuksessa hevoseen ilman satulaa kuin satulalla.

Vaikka annoin ohjat niin jäi odottamaan.

Myös vika saattaa olla istunnassani. Peppu pysyy ilman satulaa Matskussa kiinni, mutta auta armias satulassa pomppii ja pomppii. Satulassa istun taaempana kuin ilman satulaa. Satulassa pystyn tukeutumaan satulaan ja jalustimiin.

Pitää tässä tarkkailla tilannetta ja tarpeen mukaan tehdä toimia satulansovituksen ja sen sellaisen suhteen. Toistaiseksi vain tarkkaillaan :)

Puskasuokin huono päivä ja kova suu.

Eilisestä estetunnista en julkaise videota erinäisistä syistä. Muutaman kuvankaappauksen voin laittaa onnistuneista suorituksista.

Ensimmäinen niistä oli Matupelin huono päivä. Tosin nyt on pitkän aikaa ollut pelkkiä huonoja päiviä, kun meno on ollut yhtä yhteistyöhalutonta kuin eilen tai lähinnä Matupelin "minä päätän"-asenteen toteuttamista. Tästä johtuen ensimmäiset hyppypätkät ovat ohjista repimistä, seiniä päin menemistä ja hallitsematonta kaahausta.

Toinen syy oli se, että videolla nähtäisiin ei niin hevosystävällistä menoa. Matupelin sikailun takia kuolaimia laskettiin ensiksi yhdellä reiällä molemmilta puolilta. Kuolain muuttui täten terävämmäksi ja otti hieman kovemmin. Hallintaa tuli vähän enemmän, mutta ei tarpeeksi. Sitten vielä toisilla rei'illä. Kuolaimet olivat nyt todella alhaalla ja Matupelin käynti ja kuunteleminen muuttui tosi paljon. Piti vain kädellä ratsastaa kevyemmin ja rauhallisemmin, mutta eipä tarvinnut kiskoa, kun pienemmistä kuunteli hyvin. Tämän viritelmän ongelma oli se, että kuolain oli niin alhaalla, että Matupeli sai kielen kuolaimen päälle. En ehkä itse olisi uskaltanut ratsastaa niin, mutta valmentaja sanoi että siinäs kokee kurjuutta kun ei mukavammin kuunnellut. Hirvitti, mutta onneksi hevonen sai kielensä kuolaimen päälle taas pian.

Sen voin kyllä sanoa, että tuo Matupelin kovasuisuus(vaiko -päisyys?) ja kuuntelemattomuus ei johdu täysin ratsastustaidottomuudestani, vaikka paljon voisin vaikuttaa osaamalla enemmän. Matupelille minä olen se, jolle pottuilla ja jolle hannata vastaan: se pikkutyttö jota pystyi viemään tosi kepeesti jo sillon 8 vuotta sitten! Se keksii aina uuden jutun, jolla ottaa tilanteen hallintaan, koska sitä huvittaa ja hän ei halua alistua. Hänen pitää olla pomo. Tämän hetkinen juttu on kuolaimeen pureminen ja niskan jäykistäminen niin, että koko hevonen muuttuu kiveksi etupäästä. Ratsasta siinä sitten, kun mikään ei poniin vaikuta.

Olin silti tuntiin tosi tyytyväinen, sillä välillä muistin istua ennen estetta alas ja nostamaan pyllyn vasta, kun hyppy tuli. Ne kohdat näyttivät videollakin kivoilta ja onnistuneilta. Lisäksi vielä: Note to self: älä lähde estetunnille syötyäsi migreenilääkettä alkavaan päänsärkyyn, sillä olet liian pökkyrässä muistamaan kokonaista rataa.

Nätisti seisottiin ja kuunneltiin Veeraa.

Tämä este tipahti kerran tai kaksi... Ratsastinkin pudottamisen jälkeen kypärä silmillä sarjan seuraavalle osalle, kun ei hevosella eikä ratsastajallakaan tasapaino ollut parhaimmillaan.

"Välillä pitää ottaa loikka vähän kaukaa, uknow. Eikä pikkutytön tuol seläs tartteis yrittää kumarrella. Mä tiedän että mä oon kuitenkin kuningas, se on selvää ilmanki." -Matupeli

En näytä enää ehkä niin hirveältä esteillä pojan selässä, mutta millon könötän mitenkin. Oppimassahan sitä onneksi ollaan. ;)

Sunnuntaina sainkin mennä taas superilla kouluponilla Lavitalla. Se oli niin ihana. Se taas alkuun toimi hyvin ja hyvin nosti laukat ja teki kaikenlaista. Ehkä jalustimet olivat reiän lyhyet minun makuuni. Se on aivan ihana ratsastaa, kun se toimii. Se on koulutettu, eikä mikään raakile. Sillä pystyy oikeasti tekemään asioita ilman, että ne ovat ponille vaikeita ja ratsastajan täytyisi tehdä niin riivatusti töitä kaiken eteen, kun poni osaa jo valmiiksi. Itse pitää vain osata ratsastaa. Erijuttu se on Matupelin kohdalla. Toisinaan juurikin alkaa harmittamaan Matupelin osaamattomuus ja meidän kykenemättömyys ratsukkona(kyvyttömyyteni viedä meitä tarpeeksi eteenpäin), kun ratsastaa tällaisilla osaavammilla ja opetetuilla tapauksilla, joilla kykenee tekemään asioita, jotka eivät puskasuokkimme kanssa onnistu. Mutta silti Matupeli on se rakkain kavioeläin, jonka tunnen.

Lavitalla rastastuksesta sen verran vielä, että alku meni hyvin ja jossain vaiheessa taas alkoi taas fuskaus ja kusetus. Takajalat eivät olleet täysillä mukana vasemmassa laukassa ja lopulta ei sitten laukka einää edes noussut. Ravissa toimi alusta melkein loppuun. Sain sitten raipan käsiini kun laukka ei enää noussut. Johan rupesi nousemaan ja pohkeella ei enää ponin mielestä voinut ratsastaa ollenkaan. Pieni pohjeapu ja tsing, vauhti kasvoi kymmenellä. Sain sen kuitenkin ajoittain jossain määrin pyöristymään ratsastettaessa ravissa sekä laukassa ja väistöt sujuivat, vaikka ravissa ratsastus vaikeutui huomattavasti raipan astuessa mukaan. Silti tosi ihana poni ratsastaa ja pidän siitä paljon!

Keväinen pusipusi-Matupeli

Välillä kiukuttaa oikein olan takaa. Tuntuu, että Matupeli vaan häviää alta ratsastettaessa, unhtaa mut siellä selässä ja elää ihan omaa elämäänsä tehden kuitenkin asiat, jotka pyydän. Syitä: kevät, oma istunta, tylsistynyt Matupeli.

Kevät vaikuttaa Matupeliin ihan hassusti. Se on ihan täpinöissään välistä ja unohtaa ratsastajan. Se ei kuitenkaan ylensä ole ollut näin pitkä ongelma. Kevät saa kanssa ruunanretaleen luulemaan itsensä taas villiksi nuoreksi oriksi. Tytöt kiinnostaa ja olemattomat hormonit hyrrää. Lisäksi jokaiselle maneesissa ohittavalle hevoselle on luimittava.

 Sitten oma istuntani on mystisesti hävinnyt taivaantuuliin. Sain istuntaa vähän enemmän pakettiin hetki sitten, mutta nyt kaikki on hävinnyt. En todellakaan tiedä mitä olen muuttanut tai mitä en, mutta peppu pomppii ja ihan lötkö keskivartalo. Notkoselänkin olen haalinut kasaan, kivaa! Etukeno ja takakeno vaihtelevat miten sattuu, joten se ei ole nyt se isoin ongelma. Istuntaani voisi kuvata tällä hetkellä lausahduksella: "paketti on levinnyt". Siltä se ainakin tuntuu. Siksi varmaan myös Matupeli saa tilaisuuden juosta ja livistää alta, olla kuuntelematta ja unohtaa minut, kun istunta ei toimi.

Myös mietin, että josko älykästä Matupeliä tylsistyttää. Pelkkä maneesissa pyöriminen viikoittaisella estetunnilla höystettynä käy varmasti pojalle yksitoikkoiseksi "mä osaan jo"-jutuksi. Harmittaa, kun maastoilu ei meille sovi käyntimaastoja lukuun ottamatta. Maastossa on niin paljon vahdittavaa ja oma  lauma (tallin hevoset...) jäivät tallialueelle. Kyllä, Matupeli pitää itseään kukkona tunkiolla, joten yksin maastosta tullaan hyvinkin reippaasti takaisin laumaa vahtimaan. Kaverin kanssa sitten onkin vähän rennonpaa, mutta askellajin muuttuessa raviksi kontrolli saattaisi hävitä sekunnissa. En arvaa ottaa riskiä tullaanko kiitoravilla vai -laukalla maastosta kotiin, kun ei tätä jätkää kiskaistakkaan ruttuun sisäohjasta muhkean ja vahvan kaulansa ansiosta. Tämä tosin on suurimmaksi osaksi vain omaa kriisiäni, sillä enhän tiedä menisikö Matsku supernätisti nykyään.

Ehkä otan itseäni niskasta kiinni joskus ja testaan minne me päädytään, jos maastossa ravataan.

Tänään Marle hieroikin pojan taas! Kivaa! Oli vähän jumeja kaulassa ja lantion(??) alueella. Lavat sillä eivät ole olleet jumissa pitkään aikaan: ensimmäisen kerran, kun Marle Matskun hieroi lavat olivat yhdet jumisimmista. Edistytty on ainakin jossain! Tai en nyt tiedä, miten sen ottaa, kun en oikein hevosenhieronnasta ja lihasten normaalista "jumitilasteesta" tiedä. Käsitin kuitenkin että jossain oli pahempia jumeja kuin toisaalla ja joistain pahemmista jumeista on päästy eroon (tai ne eivät ole tulleet takaisin). Parempaa ratsastusta vaan kehiin.

Lämmittelin tosiaan Matskun lihakset ilman satulaa. Yllätyin, miten hyvin herra toimi ja miten kunnossa oma istuntani oli ilman tiellä olevaa satulaa! Peppu pysyi penkissä, jalat lähellä ja Matupeli joutui kuuntelemaan, kun olinkin lähempänä. Mitään kannuksia ja raippoja tarvittu lisäapuina. Huomasin myös mukavan asian, etten tukeutunut ohjaan. Matsku meni superisti ne pienet ravipätkät mitä lihaksia lämmiteltiin. Lisäksi superheppatyttö Jasmin 6v. sai mennä loppukäynnit Matupelillä pitkin ohjin ilman satulaa. Matupeli onkin pikkutyttöjen herramies, joten hän totteli ja oli oikea kullannuppu Jasminin kirpottaessa Matupelin tynnyrimäisen selän päällä Marlen hevosen villaloimen seassa. Söpöä!

Muutenkin Matupelista on tullut ihan pusupoika. Ennen niin kovis jätkä on nyt ihan hassu pusuttelija koko ajan. Marlen hieroessa Matupeli kokoajan hamusi ja pusutteli takkini olkapäitä tai pipoani jne. Hoidettaessa ihan samajuttu. Heti pään lähelle mennessä toinen on ihan pusipusi. Ottaisi vaan ne kuolaimet yhtä pusipusi suuhunsa, mutta ei. Tutit on Matskun mielestä vaan niin lapselliset, että siitä on saatu ongelma ja kiukuttelu alkaa, kun pitäisi kuolaimet suuhun saada.

Yritys kova, lopputulos ei ollenkaan niin kova

Ei ole automaattia nähnytkään tuo hepo. Nyt on jotenkin hävinnyt ote ratsastukseen ihan yhtäkkiä. Tuntuu kuin hevonen kulkisi koko ajan pää taivaissa (epätavallista) ja selkä notkolla, vaikka kuinka sitä yritän ratsastaa. Tuntuu ihan mahdottomalta, kun jokainen yritys ja juttu mitä keksinkään tehdä meinaa valua hukkaan. Miten minun ratsastus nyt yhtäkkiä muuttui? Nyt kaivataan valmennusta. Kipeästi.

Laukka tuntui paranevan huikeasti estevalmennusten ansiosta, mutta enää se ei ole ollenkaan niin hyvä kuin se oli hetki sitten. Mennään pitkät sivut vaan kovaa, kun muuten tippuu raville. Ravissa on myös vaikea työskennellä: heti kun otan vähän tuntumaa niin pää nousee ja kaikki menee pieleen. Pidemmällä ohjalla taas mennään hetki hyvin kunnes sitten mennään vaan lujaa. Käynninkin ratsastus on ihan kamalaa. Mitä tässä välissä tapahtui? Missä välissä se tapahtui? Milloin ratsastukseni muutti näin radikaalisti?

Tein sen taas, argh! Alkoi päässäni kummittelemaan, että jos Matupeli onkin kipeä, kun se nykyään hikoilee enemmän ratsastettaessa. Raivostun aina itselleni, kun yllätän itseni ajattelemasta ja kriiseilemästä Matupelin vointia. Silti vähän pelottaa, kun kaikki järkevä tekeminen on muuttunut vauhdiksi. En vaan osaa ratsastaa sitä hyväksi, vaikka vielä viime viikolla osasin ainakin vähän paremmin. Se toki voi olla vähän jumissa tai pahimmassa tapauksessa kipeä jostain. Hirvittää, sillä jos tilanne ei ala muuttua, niin pakko olla jotain pielessä!

Kovapäisyys on taas palannut ja poni ei tahdo ratsastettaessa taipua ja alistua komentooni. On se ehkä juminen, mutta ei kamalasti, sillä se kyllä taipuu kun itse haluaa: hoitopaikalla venyteltiin sivulle kuinka pitkältä porkkananpalan saa ja kyllä taipuu joka suuntaan (Hanna myös venytteli Matskun jalat! Jee!) Selästä käsin vaan ei toimi kun herra tahtoo olla se pomo. Puuduttavaa.

Lisäksi ostin uudet kivat saappaanvarret sillä entiset levisivät ennen perjantaista ratsastusta. Ne olivatkin monta vuotta vanhat kaikkialta kulahtaneet chapsit. Nepparit oli löysät, resori venynyt ja vanunut, ne valuivat jaloissa löysyydestään, muutama sauma ratkennut ja viimeinen ne irtisanonut tuomio tuli, kun jalan alle tuleva kumilenkki oli katki ja palasina. Loistava tekosyy ostaa liian kalliit, napakat, hyvät ja kivan näköiset nahkaiset saappaanvarret. Jee, jotain uutta ratsastusvarustetta! Kivaa!

Entiset oli vähän jo heikossa hapessa.

Nämä eivät sitten kovin äkkiä kiinni sujahdakaan.

Sunnuntaina meno oli sitten tätä koko ratsastus. Häntä viuhu ja oltiin kaikesta erimieltä.

Eilen oli sitten Pekosen valmennus ja siellä taas tuli palautetta ratsastuksesta! Se oli todella hyvä juttu, sillä palautetta ja korjausta ollaan kaivattukin. Matupeli meni ajoittain hyvin ja ajoittain muuttui ihan köntiksi. Äiti videoi hieman materiaalia valmennuksesta ja jälkeen päin näytti valmennus menneen ihan hyvin, vaikka toki olisi voinut mennä paremminkin. Apujen suuruus ja istunta saivat ansaitsemansa noottinsa. Hyvälle miellelle tulin erityisesti, kun Pekonen kehui poitsun laukkaa jo verkatessa, miten hyvä siitä on tullut. Laukan peräänannostakin saatiin pisteitä kotiin sitten kun oikeasti työskenneltiin. Sama vanha kuuri saatiin myös vatsalihaksia: sata illassa. 

Tänään ei myöskään hypitä niin kuin normaalisti tiistaisin, mutta toisaalta välillä siitäkin on hyvä taukoa pitää.

Onnea ja epäilyksiä

Olin toissapäivänä estetunnin jälkeen niin onnessani, että jätin puhelimeni tallille. Kyllä. Tästä voimme päätellä, että Matupeli meni mielettömän hyvin ja olin enemmän kuin tyytyväinen - äidin mielestä hangon keksi.

Hypyt aloitettiin heti tunnin alusta. Emme jääneet junnaamaan ravi- tai laukka puomeja. Muutama ravilähestyminen ja sitten laukassa. Onnistuttiin niin hyvin, että hypättiin jo ihan esteiden kokoisia esteitä - meidän tapauksessa ehkä 50 senttisiä - ratana ilman maapuomeja. Onnisutttiin hyvin, kun Matupeli vahtoi esteiden päällä useimmiten itse laukan ja hyppäsi nättejä hyppyjä ja kontrolli säilyi vaikka mentiin ihan oikeasti laukkaakin. Veera onkin pitkän aikaa meuhkannut, etten saa viedä Matskulta kaikkea laukkaa. Se tosin on hyvin vaikeaa kontrollifriikkinä kouluratsastajana(ainakin hekisesti olen tuollainen), kun se kontrollin puute on vaivannut meidän ratsastamistamme hyvin pitkään. Estetunneilla olen aina ottanut laukkaa enemmän ja enemmän pois, jopa niin pitkälle, että Matupeli on tipauttanut raville. Minun pääsääntö ja tavoite ja ns. juttu on ollut: "Ei saa viedä kaikkea laukkaa pois." Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja hiphurei: tunti onnistui hyvin!

Siitä heräsinkin epäilyni. Mitä jos Matupeli onkin automaattihepo. Se ei ole ollut noin helppo koskaan aikaisemmin. Mikähän siihen meni. Yhtäkkiä kaikki vaan napsahti kohdalleen ja Matupeli muuttui helpoksi ratsastaa. Tai sitten oma ratsastukseni parani kertaheitolla paljon, sillä muistaessani ulko-ohjan ja molemmat avut tasapuolisesti lähellä oli paketti melko valmiimpi kuin koskaan tähän mennessä. Onhan tässä vielä ihan hirveästi matkaa ja opittavaa edessä, mutta näin järjettömän suuri harppaus estetunnilla eteenpäin oli maatajärisyttävä kokemus. Ehkä Matupeli on oikeasti se automaatti ja minä vaan teen kaikesta ongelman.

Myös minua mietityttää Matupelin jaksaminen. Se hikoaa alkuun ravaillessamme paljon enemmän kuin normaalisti ja se oli estetunnin hyppyosuudella ja lopulla rauhallisempi, jopa puhdittomampi kuin normaalisti. Toivottavasti sille on joku helppo syy ja Matupeli on täysin terve eikä esim. mitään tulehduksia tai muuta vastaavaa.Todennäköisesti kaikki on kuitenkin kunnossa, koska olen hieman vainoharhainen, iik!

Iloisuutta aiheutti myös varmistunut maanantain Pekosen valmennus! Jee!

Tipahdus maan pinnalle vaiko vielä alemmas?

Ratsastus on hauska laji: mitä enemmän osaa, sitä vähemmän osaa. Sen huomasin taas toissapäivänä mentyäni eräällä aivan ihanalla ponilla. Ponin omistaja meni Matupelillä.

Ponilla ratsastaessani huomasin kaikenlaisia asioita, mitä teen Matupelin kanssa, joita ei välttämättä tarvistiti tehdä kaikkien muidenkin hevosten kanssa. Alkuun poni meni miten sattuu, kunnes sain siitä kiinni. Se toimi tosi hyvin. Teki suoraan kaikkea mitä pyysi. Nosti hyvät laukat ja väisti käynnissä pienistä avuista. En tiedä mikä meni vikaan, kun jossain vaiheessa poni ei enää ratsastuksellani toiminutkaan. En todellakaan tiedä testasiko poni minua vai oliko se vaan niin herkkä, että en osannut ratsastaa sitä. Virheitä saattoivat olla istuntani, kun sen Matupelillä olen oppinut junttaamaan sinne satulaan niin, että sillä on mahdollisimman kontrolloiva ja hidastava vaikutus, ettei poika juoksisi kuuntelematta alta pois. No ponilla kun istuin laukassa hiljentävästi ja tein pienen pidätteen se melkein pysähtyi. Hups. Myös jalkaa saatoin käyttää erilailla ja ponin mielestä "väärin". Mahdollisesti liikaa..? No mene ja tiedä, mutta avuilla poni ei ollut, vaikka muoto ei mikään kaulapitkänä kiikutus ollutkaan. Ponin piti olla vauhdikas. Meillä lähinnä ongelma oli eteenpäin pyrkimys. Laukan nostaminen oli erittäin suuri ongelma.

Sitten seuratessani tätä tyttöä, joka ratsasti Matupelillä: voi unelma miten nätisti Matupeli meni! Se toimi tosi hyvin, kun pari pientä vinkkiä sanoin. Nyt tyttö sai verkata Matupelin ihan itse ja sitten mennä ja Matsku oli kuulemma parempi kuin edellisellä kerralla. Silloin Matupeli oli minun jäljiltäni ja se oli ollut tosi hankala ratsastaa hyväksi. Tyttö oli taitava ja no.. Matupeli saattaa olla hieman vieraskorea, kun uusi ihminen ratsastaa ilman, että itse olen ensiksi ratsastanut. Vai onko Matupeli vaan oikeasti niin helppo hevonen ja minä teen itse ne ongelmat huonolla ratsastuksella, kun kotisokeus iskee melkein pelkällä Matupelillä ratsastettuani.

Lopputuloksena kuitenkin ihastuin poniin ja ratsastustaitoni tuntuvat olevan taas ei mistään kotoisin. Miten yksi oikeasti koulutettu ja hyvä poni saa palautettua minut hyvin maanpinnalle ratsastuksessa. Ehkö Matupeli onkin automaattiheppa ja minä vain yksinkertaisesti en osaa oikeasti ratsastaa yhtään.

No tästä on hyvä mennä ylöspäin ja oppia uutta.

Kuten tästäkin:

Toivottavasti olemme kehittyneet edes hieman tästä -05 aikaisesta miniesteiden hyppäämisestä. Kuvan on tuolloin napannut Minttu Koponen.

Tänään oli tarkoitus mennä tallille ja ratsastamaan ennen huomista estetuntia (la meni superponin omistaja ja eilen äiti), jotta saisin Matupeliin hieman tuntumaa. Kuitenkin ennen kuin ehdittiin elettämään tehdä tallillelähtöä varten Heikki soitti ja kertoi oman hevosensa ontuvan ja myös "varahevosensa". Annettiin sitten Matupeli lainaan epäontuvana yksilönä, kun Heikillä olisi muuten mennyt valmennustunti sivusuun. Hyvä Matupeli! Pelastit Heikin valmennuksen !

Huonoja tapoja

No niitähän kaikilla on, niin hevosilla kuin ihmisilläkin, eikä Matupeli ole poikkeus. Huonot tavat hevosella voivat silti olla harrastusta hankaloittava tai jopa vaarallinen asia. Se on fakta, ikävä kyllä. Tosin jotkut pitävät haasteista, kuten minäkin, mutta minun rajani tulee hyvin nopeasti vastaan. Se mistä nämä "huonot tavat" johtuvat on yksilöllistä ja välillä huono tapa ei olekaan oikeasti huono tapa, vaan esimerkiksi kipua tai luottamuksen puutetta, jota omistaja ei huomaa tai ymmärrä. Uskon silti vahvasti, että myös hevosilla on rehellisiä huonoja tapoja, jotka eivät ole korjattavissa luottamuksella, johtajan selvällä paikalla tai kivun poistamisella.

Mennäänpäs sitten Matupelin huonoihin tapoihin. Niitä on ja osan voisi poistaa, mutta me ollaan menty hieman lepsulla periaatteella: jos ne eivät haittaa, niin olkoot vaan. Esimerkkejä ovat herkkujen kerjääminen. Se on saanut tehdä sitä pienen elämänsä ja kohta ikääkin on 17 vuotta, joten emme jaksa alkaa opettamaan kovapäistä söpöläistä pois moisesta tavasta. Myös omien tuuletusaukkojen tekeminen kuivatusloimiin on meille loimien kustantajille hapanta sivusta seurattavaa.

Kaikista huvittavinta tässä hommassa on nyt se, että meidän vanha Matupeli on oppinut uusia huonoja tapoja. Tänään minulle vitsailtiinkin, että on siinä meillä onnekas hevosen omistaja, kun hevoselle tulee vaan ikää lisää eikä missään näy ja ainoa valituksen aihe on liika energia. Sepäs se. Matupelille on tullut hurjasti nyt vuoden sisällä voimaa kroppaan ja sen olen huomannut mm. siinä että se jaksaa tehdä paremmin töitä ja ei lusmuile ihan niin paljon ja yritä päästä helpommalla. Lisääntynyt voima on kuitenkin tuonut hauskoja seurauksia tullessaan. Matupeli on ottanut asiakseen pukitella estetunneilla verkassa ja välillä muulloinkin ratsastettaessa. Pojalla on nykyään myös virtaa ja voimaa säikähdellä, kun muutkin hevoset säikkyvät. Ei häntä ennen kiinnostanut poukkoilevat muut hevoset. Vaikka muut olisivat ihan skädäpum maneesissa tai kentällä, niin meidän poika vaan porskutti rauhassa. Nykyään Matupeli lähtee muiden mukaan siihen leikkiin. Se huomattiin myös tänään, kun pysähdyksistä poika otti muutaman laukka-askeleen ja pari minipukkia, kun eräs poni näki aaveita nurkissa.

Tässä vielä pieni huvittava kooste Matupelin temperamentistä....

Häntä pyörii välillä kuin kuumemmallaki hevosella ;)

"Dangerous big monster"

Pitkästä aikaa jaksan kirjoittaa. Saamattomuus on ollut osana myös videoiden ja kuvien koneelle siirtoa. Palataan siis ajassa hieman taakse päin helmikuun puolelle Vladimir Geargievin maastakäsittelykurssille, joka tosiaan pidettiin 16.-17.2.

"Dangerous big monster". Nämä sanat kuulin, kun stuntratsastaja, hevosten ja ongelmahevosten kouluttaja, sirkusratsastaja ja maastakäsittely-kurssimme vetäjä Vladimir Georgiev nousi meidän "vanhan ja liian hitaan" suomenhevosruunamme selästä. Matupeli sai siis analyysin ja leiman otsaansa: "big boss", "dangerous horse" ja "big monster". Hän myös totesi, että "you're brave girl because you ride this dangerous horse". Siinä vaiheessa kyllä nauratti. Meidän löllökö dangerous horse?

Lauantaista ei ole materiaalia, kun niin silmät tiukasti hevosessa ja Vladossa katselin touhua ja dokumentointivälineistö unohtui kokonaan. Sunnuntailta onkin videomateriaalia (kun äiti ei oikein sitä valokuvaus puolta handlaa).

Odotin Matskun lauantain tunnilta enemmän tahtojen taistelua, mutta poika oli paljon kiltimpi kuin pari vuotta sitten kesällä. Tosin niskasta ja kaulasta ei myödännyt vaan oli kuulemma kova kuin kivi ja jännittynyt. Siinä sitten Vlado ja Matupeli otteli oman aikansa ja teki niskan pehmennystä ei niin menestyen. Myös pääsi pyörömaneesissa juoksentelemaan irti, mutta kontrollissa.

Sunnuntaina sitten pitikin pistää penkki selkään ja Vlado totesi vyön olevan liian pitkä (meillä on aina toiminut, mutta joo onhan se vähän ehkä pitkä...). Pian Matupeli nökötti pyörömaneesissa westernsatula selässään ja sellaset lännenratsastajien käyttämät ohjat suitsissaan. Oli pojan ilme melkoinen. Siihen kun lisättiin taivuttava irtojuoksutus niin, että ulko-ohja sidottiin löysänä nuppiin ja sisäohja satulavyöhön niin, että hevonen joutuu taipumaan. Hetken kuluttua se alkoi sitten hieman myödätä ja toimia. Liikkuminenkin muuttui aivan täysin: selkä nousi ylös ja takajalat aktivoituivat. Sieltä löytyi mieletön ravi. Sitten poitsu olikin jo ihan märkä, koska näin Vladoa lainaten "no heavy physicla work, only mental". Tätä juoksutusmetodia aion pyöröpömpelissä hyödyntää, kun vaikutti niin superilta!

Sitten olikin ratsastuksen vuoro ja Vlado hyppäsi urheasti Matskun selkään. Matupelin piti taas niskasta myödätä ja paikallaan taipua sivulle. Se kuitenkaan ei kuulunut Matupelin suunnitelmaan ja aikansa paikallaan pyörittyä kuin lännenratsu poitsun takaset pettivät ja hän Vlado selässään kaatui. Oli hölmistynyt ilme Matupelillä, kuin ei olisi ymmärtänyt mitä tapahtui. Vlado sitten hyppäsi takaisin selkään ja homma jatkui.

Lopuksi minä sain nousta Matupelin selkään siinä Vladon westernsatulassa. En aikaisemmin ole koskaan istunut sellaisessa, joten jännitti, että osaankohan ollenkaan - se satula oli mahtava! Siinä oli hyvä istua ja siihen "sujahti" melkein kuin koulupenkkiin, tosin eritavalla.

Kivaa oli ja teki hyvää meidän uusiutuneelle ympyräongelmallemme ja monelle muulle Matupelin kovapäisyyden aiheuttamille esteille!