Kentän laidalta huutelua

Valmennusta, ohjausta opetusta, asiattomia kommentteja. No ei ehkä viimeisiä.

Itse olen ihan onneton ohjaamaan muita ratsastajia. Suorastaan todella surkea. Mieluummin itse olen ohjattavana ja valmentajan huuteluiden kohde kuin huutelija itse. Välillä joudun kuitenkin itse myös huutelemaan. Yleensä silloin joku tuttuni tulee ratsastamaan Matupelillä ja Matupelin ollessa Matupeli saan ja joudunkin antamaan hieman ohjeita, kaverin kokemuksesta riippuen tietysti enemmän tai vähemmän.

Olenkin huomannut, että osalla ratsastajista Matupeli toimii mun ohjeilla tosi kivasti ja joillain ei. Syytä tähän en tiedä. Ollaanko vain niin erilaisia ratsastajia keskenämme, puuttuuko osalta osaamista tai kokemusta vai onko minun neuvoissa päiväkohtaisesti enemmän tai vähemmän vikaa vai onko vaihtoehtoja niin monia kuin ratsastajia? Jos taas ratsastajalla on alla joku muu kuin Matupeli ei mun ohjeilla tee yleensä hölkäsen pöläystä. Ehkä vain en osaa antaa juuri sille ratsukolle sopivia ohjeita tai en vain osaa nähdä mihin hevonen kuskin alla milloinkin reagoi ja mitä kuski tekee ja miten ja ja ja. Onneksi en ole valmentaja  ja satunnaiset muiden neuvomiset voin pitää minimissä, vaikka siinä oppiikin uutta. Oppii katsomaan hevosta ja ratsastajaa hyvin eri tavalla, kun joutuu pohtimaan mitä pitää ratsastajan tehdä selässä, jotta saavutetaan haluttu asia, eikä voi vaan tehdä ja ratsastaa "mutulla" niinkuin itse selässä työskennellessä. Tätä katsomista vaikeuttaa vielä se, että selässä oleva ratsastaja saattaa olla ratsastukseltaan, pohjeavuiltaan ja kädeltään ja istunnaltaan ihan erilainen kuin sinä itse, vaikka kaikkihan me pyrimme ratsastamaan "oikein". ;) Kaiken lisäksi tähän porukkaan kuuluu vielä hevonen, joka voi olla sellainen jota en itse osaisi ratsastaa yhtään mitenkään ollenkaan, sillä niitäkin on monenlaista ja monentasoista, tahmeaa ja reipasta, helposti hermostuvaa ja sitten kylmäpäistäkin kylmäpäisempää, koulutettua ja raakaa.

Minin kanssa käyntipiruettia

Tästä päästäänkin siihen, miten paljon arvostan valmentajia, jotka osaavat antaa neuvoja, jotka toimivat. Ja yleisesti ottaenkin valmentajia ja opettajia ja ohjaajia yms, joiden huutelusta edes joku ratsastaja tai ratsukko saa jotain irti, sillä olen huomannut ettei se huutelukaan ole helpoimmasta päästä. Itse olen myös ollut monenlaisessa valmennuksessa, hyvässä ja huonossa, toimivassa ja epätoimivassa. Kaikki valmentajatkaan eivät ole joka välissä toimineet, vaan aina on kausia kun joku valmentaja toimii ja toinen ei. Välillä kaipaa selkeitä neuvoja mitä tehdä ja mitä apua käyttää, jotta saa halutun tuloksen ja välillä sellainen valmennus, jossa pääsee itse "raisemaan ongelmia" on kohdillaan.

Kaasu meinasi hirttää kiinni...

Tämä kaikki pohdinta kumpusikin nyt siitä, että sain ohjata erästä kaveriani Matupelin selässä, vaikka hän ei ohjeita olisi tarvinnutkaan oikeasti, sen verran taitoa ainakin löytyy ja pääsin myös neuvomaan kaveriani ylläpitoheppansa kanssa ja olin kyllä aivan onneton ohjeistamaan kummallakin kerralla :D.

Lopussa oli ihan sievää laukkaa, vaikka jarruttaa sai kuitenkin ihan kunnolla

Kiitos kuvista Anni Ihalaiselle!

Maasto-mölisijä

Matupeli hirnuu yksinään maastossa vähintään kerran. Yleensä viisi tai yhdeksän. Kaverin kanssa ollaan hiljaa. Mikäli mennään maastossa yksinään tai muita hevosia seikkailee siellä ilman Herra Matupelin lupaa tai laukkaillaan niin mölinä saattaa olla hyvinkin jatkuvaa ja yhdeksän hirnahdusta on enää murto-osa huutelusta.

Less is more!

Mini asiaa! Mini on ihana! Ministä ollaan saatu paljon uusia ja vanhoja työkaluja ratsastukseen ja kappas meiän poikakin taitaa jo avot ravissa ja käynnissä aika pienellä vaivalla eikä sulkukaan ihan mahdoton ole, vaikka keväällä vielä olikin. En tiedä, mikä tekee ministä niin mukiin menevän, toistaiseksi aukottoman ja helposti toteutettavan ja omatoimisestikin hevosta eteenpäinvievän paketin. Pääasia kuitenkin, että toimii ja elämä ja ratsastus on kivaa mulla sekä ponilla.

Mutta siis otsikon mukaan ihan muihin juttuihin, vaikka vähän Miniä saatetaankin sivuta, hehheh!

Tykkään, kun ratsastus on eleetöntä. Tykkään, kun ulkopuoliset ei erota kaikkia apuja. Eihän se ole mahdollista aina tai jokatilanteessa (?), enkä itse todellakaan osaa moista, mutta tarvostan niitä, ketkä siihen kykenevät jossain määrin vähän tai enemmän tai edes pyrkivät siihen. Itsekin opettelen ja toivon, että joskus osaisin ratsastaa eleettömästi ja hyvin, mutta uskon myös, että se vaatii paljon osaamista ja halua tehdä hevoseltakin. Toistaiseksi meidän meno Matupelin kanssa on kaukana eleettömästä, mutta se on silti ihan hyvä tavoite kaukana horisontissa!

Kuitenkin, Minissä ollaan harjoiteltu sitä, että tekemällä vähemmän saavutetaan enemmän, että esimerkiksi avoa ratsastettaessa annetaan avut avoon ja sitten ratsastaja on mahdollisimman paljon hiljaa ja hevonen tekee avoa. Aina ja joka kerta se ei onnistu. Matupeli saattaa lopettaa avon ja suoristua tai jotain muuta. Silloin annetaan uudet avut avoon ja ollaan taas hiljaa. Tavoite on se, että hevonen tekee sitä mitä ratsastaja pyytää ilman, että ratsastajan tarvitsee koko ajan jumputtaa "avoa avoa avoa avoa". Kun sitten tahdotaan suoristaa, suoristetaan hevonen ja hevonen suoristuu, eikä jatka avoa eikä meidän tarvitse koko ajan käskeä ja pyytää ja tehdä ja tehdä ja tehdä. Pyritään antamaan hevoselle työrauha. Tämän avulla ollaan Matskun kanssa saavutettu ihan uskomattomat avot! Siis Matupeliksi :D Joku hienompi hevonen tekee varmasti hienommat avot vähemmällä ja hienommalla ja hienommin ja niin pois päin, mutta meidän puttepojalle ja meille ratsukkona tämä on ihan loistavaa! Ravissa koko homma on haastavaa ja teen liian paljon kaikkea ja jankutan hevoselle "avoa avoa avoa", mutta se johtuu ehkä myös vähän siitä että meillä ei ole päätösvalta ihan aina selvillä ja etenkin ravissa ja laukassa sen huomaa, kun pyydän jotain ei Matsku sitä välttämättä ihan ensimmäisistä avuista tee. Suunta on kuitenkin parempaan päin ja toivottavasti kehitytään koko ajan! En olisi ensimmäisenä kuitenkaan uskonut, että tällainen toimii ja vaikuttaa hevosen ratsastettavuuteen ja työskentelymotivaatioon näin paljon! Kuitenkin Matupelin ratsastettavuus paranee ja etupää kevenee koko ajan!

Myös hieroja kävi mukiloimassa Matupelin ja poika oli jumissa rintalihaksista ja lantioselästä, vähän kuten veikkasinkin. Sattui hieronta vielä ihan superhyvään saumaan, sillä Matupeli letkistyi paljon ja ratsastettavuus parani lisää vaan, kun jumit helpotti! Olen pari päivää ollut aivan taivaissa, kun ollaan ratsasteltu! Varmaan taas kohta saa palata maanpinnalle, kun molemmille sattuu huono päivä.

Hieroja myös suositteli ratsastajalle sopivan satulan etsimistä. Ja tässä taannoin ratsastin wintecillä ja huomattiin hikijäljistä, ettei se niin hyvin enää istukaan mitä joskus on tehnyt, eli satulakaupoille on suunnattava nyt joka tapauksessa!

Otettiin kuviakin Matskupojan selästä, jos pitää jollekin satulaihmiselle lähettää. Odotan innolla, että jos ja kun löydetään koulusatula niin voidaan näyttää ihan vakavastiotettavalta kouluratsukolta, tai sitten ei, jos Matupeli ei rupea mahaansa pienentämään. :D Se on aika paksussa kunnossa edelleen! On se vähän laihtunut kesälomilta palaamisen jälkeen, mutta onhan tuota edelleen mistä laihtua. Toisaalta ei se nyt ehkä ihan hirvittävän paksu ole. Ehkä.

ei se enää näijn lihava ole!! :D

Käytiin myös maastossa babypelhamien ja kannusten kera päästelemässä, kun oli vielä ihanan lämmintä ja mukavaa! Matupeli on hauska maastossa, kun se pysyisi näpeissä vaikka kolmipalalla niin pitkään kunnes se innostuu. Innostumisen jälkeen tekee jo pelhamillakin vähän tiukkaa jarrujen ja ratin kanssa. Onneksi Matupelin kunto loppuu lyhyeen, mutta jos ennen kunnon loppumista ollaan holtittomasti kohti tallia on tilanne vähän toinen.

Matupeli ja Mari kiittää ja kuittaa! Kuvia minin valmennuksista joskus jos sellaisia ilmaantuu!

"Nuori" herra Matupeli

Ei lisättävää.

Tai on.
Planeettojen asento oli kaiketi otollinen pienelle viiraukselle. Harvinaista eilisessä kaahauksessa oli se, että oli lämmintä 28 astetta, jolloin poitsu yleensä on ihan rättipoikkikuitti (tämä tapahtuu yleensä jo kahdenkymmenen lämpöasteen huitteilla). Matupeli lähti aika pontevaa laukkaa muutamaan otteeseen pyytämättä pitkillä sivuilla, eikä ollut 18-vuotiaasta hevosesta tietoakaan!

Mutta nyt lomalta palattua ei pojan maha ole pienentynyt, mutta se hitunen perskankeutta on kadonnut onneksi! Vielä kun mahalle jotain tapahtuisi niin alkaisi näyttää melkein sporttiselle, mutta luultavasti mahan saa kasaan vasta talvikarvan ilmestyttyä ja silloin Matupeli näyttää karvaiselle ja lihavalle(kiitos tästä villisti kasvava talvikarva) riiviöponille, eikä sporttiselle uljaalle kartanon ratsulle. ;D

KESÄMÖTKÖ

Matupelistä on tullut pötikkä kesän aikana! Itse olin mökillä ja muussa reissussa yli 3 viikkoa ja tuttavamme taas liikutti Matskua.  Kovilla helteillä poitsu on kuitenkin saanut vain olla laitumella joten tulos on meidän herkästi paisuvalla pollella aikamoinen. Ei ole sporttisesta Matupelistä enää tietoakaan. Nyt kuitenkin olen palannut maisemiin pohjolasta, joten treenitkin voivat jatkua! Seuraava Minin valmennuskin olisi tulossa 14.8! Jippii!

Meillä ennen kesätaukoa tuli pieniä muutoksia valmennuksiin. Siirissä ei olla käyty sitten kevään, kun mun jalka levisi. Sain limapussintulehduksen vasempaan kantapäähän ja viikon saikkua kävelykieltoineen, mutta loppupelissä parantumiseen meni noin kolme viikkoa ilman ratsastusta. Tälläkin ajanjaksolla poika paisui, mutta äkkiä se oli taas ruodussa. En tiedä miten lääketieteellisesti oikeaa arveluni on, mutta luulen, enkä ole ainoa, joka luulee, että kantapään leviäminen johtui liian jumisesta ja rasittuneesta alaselästä, jolle ei meidän wintecin penkki tee liian leveine istuimineen hyvää.

Kun aloin lepäilyn jälkeen ratsastaa, en voinut satulalla ratsastaa ollenkaan. Satulan kanssa käynnissä mun vasen jalka toimi, mutta heti ravissa ja laukassa se alkoi puutua ja muuttua pökkelöksi, joka vain roikkui hevosen sivulla. :D Ei kuulosta kovin herkulliselle, eikä se sitä ollutkaan, muttei se nyt maailmanloppu ollut. Satulalla ratsastaminen piti siis jättää ja niin sai jäädä Siirinkin valmennukset, sillä niistä selviäminen ilman penkkiä voisi olla haaste ja Matupeli saattaisi saada uutta intoa olla tottelematon. Kokeilin sitten Minin valmennuksia, kun meidän tallille saapui.

Mini osoittautui loistavaksi! Lämpimästi suosittelen! Matupelille teki todella hyvää ja hevonen alkoi suoristamisen ja etupään nostelun seurauksena kulkea paljon paremmin ja kaikki, valehtelematta jokainen osa-alue Matupelissä muuttui parempaan suuntaan. Ehkä siis pieni vaihtelu valmennuksessa teki hyvää sekä kuskille että hevoselle. Muistaakseni aapailin keväällä, että kaivattaisiin monipuolisempaa valmennusta, vaikka Siiri onkin hyvä. Vaihtelu virkistää tai ainakin niin sanotaan. :D Myös Minin opit kuulostaa todella loogisille mun korvaan, joten ehkä niitä on sitten myös helppo toteuttaa yksinään ratsastellessa?

Muuta kummaa ja erikoista ei ole sitten tapahtunutkaan. Ministä on kuvattuna ihan kamalasti videota yhdeltä tunnilta, kun äiti päätti videoida melkein koko tunnin. En ole jaksanut katsoa kaikkea sitä materiaalia läpi, vaikka hyvää voisi tehdä. Se kaikki on tosin toiselta Minin tunnilta, jolloin menin ensimmäistä kertaa valmennuksen ilman satulaa, eikä se valmennus mennyt mitenkään maailman parhaiten tai siltä se ei ainakaan tuntunut.

Matupelin ratsastettavuus rupesi toisen Minin jälkeen tosiaan muuttumaan todella paljon. Matupelistä tuli hipluheppa(vertaa vanhat nokialaiset ja nykyiset hiplupuhelimet)! Nyt lievällä kauhulla odotan millainen junttura se on, kun hyppään sen selkään huomenna. Toivottavasti oikein hyvä, muttei pieni juntturaisuuskaan mahda haitata. Liekö saan sen kuitenkaan laitumelta kiinni, kun tänään jo oli haastavaa ja pusikoissa juoksemista. Kaiken lisäksi tänään poitsu pestiin ihan jo viilennyksen nimissä, mutta kuurattiin ihan muutenkin. Mahtaa olla loukkaantunut tai ainakin alemman kuvan ilma kertoo mitä mieltä asiasta oltiin. :D



Kesällä mökillä mulla ei ole juurikaan ratsastusmahdollisuuksia kovin paljoa, sillä Matupeli jää ruohikselle kesäksi. Kun asuimme Iisalmessa otimme ponskin mukaan aina mökille kesällä. Kävin kuitenkin sukulaisten ravitallilla Lentiirassa Matupelin vanhaa tuttua koittamassa! Se oli sellainen hieman lihava, mutta tosi ihana suomenhevosherra. Yllätyin miten hyvä tämä poika oli ratsastaa! Oli kyllä niin ihana ja vei ihan minun sydämen! Olen rakastunut! Ei kerrota tosin Matupelille, ettei tule mustasukkaiseksi.. :D

Melkein migreeni ja melkein meni hyvin

Eilen oli Siirin valmennus ja menin kangilla. Alunperin oma suunnitelmani oli napakkaa ratsastusta hyvällä ja loppuunvievällä asenteella ihan vain kolmipalalla, mutta yllättäen tuli mutka matkaan: migreeni. Migreeni on asia, jota en kyllä ensimmäisenä toivoisi kenenkään elämään. On äärimmäisen turhauttavaa, kun järjetön päänsärky tulee aivan tyhjästä. Vielä turhauttavampaa se on päivänä, jolloin olisi oikesti jotain tärkeää tai rahan arvoista tekemistä. Lyhyenä koulupäivänä tai toimettomana viikonloppuna se ei haittaa niin sydäntäraastavasti kuin esimerkiksi valmennuspäivänä, kuten eilen.

Yleensä en pääse valmennuksiin, jos migreeni tulee. En joko ehdi syödä lääkettä ajoissa, ei ole lääkettä mitä ottaa tai sitten lääkkeet eivät vain auta. Parhaimmaksi konstiksi olen löytänyt nukkumisen, mutta mitkään puolesta tunnista tuntiin päikkärit eivät pelasta, eikä välillä pidemmätkään. Eilen oli vähän tuuria matkassa, sillä huomattuani migreenin hiipivän ajoin koulusta kotiin, söin särkylääkettä ja kävin nukkumaan. Sain nukuttua ruhtinaalliset 3,5 tuntia, joka pelasti aika paljon. Herättyäni vielä vähän nappia naamariin, vaatteet niskaan ja tallille pieni jomotus seuranani.

Matupeli on välillä hyvin vahva, etenkin kolmipalan kanssa. Matupeli kykenee kiskomaan mut hyvin helposti irti satulasta, kun ratsastukseni on liian kökköä tai herralta vaadittavat jutut eivät sitä sillä hetkellä innosta. Omaa hommaani päätin kangilla helpottaa, sillä en jaksanut tapella asioista niin paljoa päänsärkyisenä. Kangilla Matupeli ei pääse niin paljon vastustelemaan ja pääasia on, ettei se saa minua irti satulasta. Tällöin minulle jää paljon enemmän vaikutusvaltaa, vaikka oltaisiinkin erimieltä. Tämän takia pääsen myös paremmin laukkaan käsiksi kangilla, kun laukka on meille se hankalin askellaji. Toisaalta Matupeli on välillä hyvin herkkä ja antaa ratsastajan virheitä paljon anteeksi, mutta silloin kun tapellaan niin, ikävä kyllä, tapellaan.

Valmennuksen jälkeen mulla olikin sitten huono olo, suorastaan oksetti, siitä särkylääkkeiden määrästä millä selvisin valmennuksen lähestulkoon päänsäryttä, mutta hevonen säteili ja oli harvinaisen tyytyväisen näköinen. Valmennus tuntui menneen tosi hyvin, mutta videoita (joista ylemmät ja alempi kuvankaappaus) katsellessa en ollut enää ollenkaan tyytyväinen meidän menoon, vaikka ehkä kuuluisi. Fiilis oli jotenkin plöh. Kyettäis varmasti niin paljon parempaan jos minun työskentelyni satulassa ei olisi niin velttoa ja shittyä.

Kyllä hevonen on ylämäkeen, mutta mitä helvettiä minä tuolla selässä teen?!

Potisulla on myös vähän aikaa ollut hirveä hinku vain mennä kovaa. Mikä lie kevätvillitys korvien välissä, kun tekis mieli vaan posottaa. No josko se vähän hidastuisi kun ilmat vaan lämpenisi. Tai sitten ollaan oikeasti päästelyn tarpeessa! Josko kuitenkin tänään päänsäryttä onnistuisi se napakka ratsastus kolmipaloilla :D

Niskasta kiinni ja satula myyntiin!

Tsekatkaa uutta ja jänskää: Myydään!

Meidän on ollut tarkoitus pistää Matupelin vanha satula myyntiin jo ties kuinka kauan, mutta emme ole saaneet aikaiseksi. Nyt vihdoin ja viimein sain aikaiseksi ottaa vähän kuvia myyntiä varten. Satula on lojunut satulahuoneessa hävyttömän monta vuotta ja armollisesti odottanut noutajaansa. Ilman minkään näköisiä ilmoituksia se on toisaalta vähän hankalaa. Nyt saatiin asiaan kuitenkin muutosta! :)

Satulaa pari vuotta jemmasimme, jos sille tulisi käyttöä. Ei tarvetta kuitenkaan näkynyt ja se unohtui lojumaan. Satula on kuitenkin tosi kiva istua ja istuin on muistaakseen ihan ok kapea, kun nykyisessä jo varmaan 5 vuotta käytössä olevassa Wintecissa on järkyttävän leveä. Satula on käytetty myös aikanaan kerran toppauksessa Tiina Sunilla. 

Lisäksi vielä sellaista jännää, että laitoin tänään mamin ratsastamaan Matupelillä babypelhamilla kahdella ohjalla. Äiti ei mitenkään kiitellyt alkuun, mutta lopulta sekä hevonen että ratsastaja olivat tyytyväisiä. :)

Fiilikset liitelee esteiden yli, mutta todellisuus on aivan muuta

Nyt on pakko avautua! Mulla tekee mieli hyppäämään. Aivan tositosi paljon.

Katsoin viime kevään hyppelyvideoita ja ai että oli kivan näköstä touhua viimesessä videossa. Muistan tosi hyvin fiilikset sen tunnin jälkeen. Tunnin aikaiset fiilikset oli kylläkin kaikkea muuta kuin voitokkaat, mutta muurin ylitettyämme, innarijutut selvittyämme sekä volttipuomihässäkän selätettyämme oli tosi mahtava fiilis. Harmi vain, että seuraavana päivänä hevonen ontui ja sillä meni yllättävän pitkään saada perspuoli täyteen toimintaan.

Nykyään persaus toimii ja välillä mennään vähän puomeja ja minikavaletteja itse, muttei varsinaista estetuntia olla menty viimeisimmän videoidun estejutun jälkeen. Harmittaa ihan sikana, mutta kyllä mua kans pelottaisi mennä uudestaan hyppäämään, vaikka maahankaivettuja esteet olisivatkin. En voisi luottaa siihen, että hevonen kestää eikä käy mitään. Saattaa se olla ihan turhaa pelkoa, mutta Matupeli on se mun ainoa treenikaveri tällä hetkellä, äärimmäisen rakas lemmikki ja perheenjäsen, joten en vain uskalla riskeerata omalla toiminnallani tämän hetkistä tilannetta, kun kouluratsastus on kuitenkin meidän/mun juttu enemmän. Tarhassa voi sattua myöskin mitä vaan, mutta sitten sattuu, se on hevosten touhuja. Minun itseni ei kuitenkaan tarvitse riskeerata Matupelin takapään toimintaa hyppäämällä, kun pojalla otti jokainen estetunti kunnon päälle viime keväänä jo muutenkin, ontumiseen asti, vaikka voihan sitä sileälläkin ratsastaessa sattua mitä vain.



Vuoden vaihtuessa huomattiin äidin kanssa, ettei Matupelin takapää enää "muljahtele" ja se kesti jo tosi hyvin rasitusta ja rakempia treenejä. Mä en tiedä miten muuten selittäisin sen kuin sanalla muljahtaa, miltä poitsun takapään toiminta pitkään ontumisenkin lakattua selkään tuntui. Etenkin isoissa askelissa ravissa ja maastossa reippaassa käynnissä sitä tapahtui, nykyään onneksi todella harvoin. En kertaakaan itse nähnyt, miltä se ulospäin näytti, mutta selkään se tuntui, kuin toinen takajalka muljahtaisi alta sille astuttaessa tai jokin muu paikka peräpäässä muljahtaisi. Matupelin peppu menee välillä nykyäänkin tosi rankasta treenistä väsyneeksi ja sen huomaa siitä, kun toinen takanen ottaa lyhyempää askelta tai se ei jaksa tuoda takaosaansa alle kunnolla. Silloin myös helposti tulee niitä "muljahdukia", vaikka hyvin harvassa ne ovatkin nykyään. Koko ajan se silti on ollut parempi ja peppu jaksaa paremmin.

Eilen menin myös ravipuomeja ilman satulaa ja korotettua maapuomia laukassa. Matupeli nautti ja puomit teki hyvää sen päälle ainakin. Pitkästä aikaa hevonen tuntui myös todella kivalle ratsastaa muutenkin (vaikka se pari kertaa menikin vähän oman mielensä mukaan) ja se oikein skarppasi, jolloin laukka keveni ja ravista tuli tahdikkaampaa. Ollaan nyt jumitettu todella rasittavassa tilanteessa, kun ei mene hyvin eikä huonostikaan. Aikaisemmin on sujuminen ollut todella vaihtelevaa. On ollut tosi huonoja päiviä, jolloin on ihan kiukuttanut kotiin tullessa, ja niitä superhyviä päiviä, kun Matupeli on tuntunut parhaimmalta hevoselta ratsastaa ja mennytksin hyvin. Ollaan vuodessa kehitytty lisää, mutta tällainen tasainen junnaus puuduttaa ja turhauttaa. Nyt multa vaaditaan kärsivällisyyttä ja se ei aina ole vahvin puoleni. Motivaatio ei meinaa tällaisessa tilanteessa riittää, kun ei hommat etene. Nyt tarvittaisi ehkä jotain uutta inspiraatiota tai tsemppiä tai mun kärsivällisyyden kasvamista.

Mulla oli aikaisemminkin jo pieni mieliteko esteille, mutta se unohtui kankien kanssa sählätessä. Tutkin jo erilaisia vaihtoehtoja hyppäämiselle rastastuskouluista lähtien (kääk!). Mänraa ja Okeroisia lähinnä katselin, mutten saanut aikaiseksi mitään. En tiedä yhtään, mitä tehdä tälle estehingulle. Etsinkö lainaheppaa, jolla osallistua Veeran tunneille, menenkö jonnekin ratsastuskouluun hyppäämään 8 hengen tunnille vai miten tyydytän estevillitykseni? Tyydynkö vain Matupelillä pieniin puomitehtäviin?

Turhautuminen

Motivaatiovaje. Inspiraatiovaje. Vajevaje. Periaatteessa kaikki rullaa kuitenkin hyvin eteenpäin.

Vauhtia irtokarvoille!

Tänään saapui jeejee-furminaattori! Viime keväänä lainafurmiksella hoidettiin poitsua ja ai että mikä kesäkarva tulikaan! Matupelillä oli tosi hyvä olla, kun karva oli lyhyt ja hiki kuivui valmennustenkin jälkeen nopeasti. Pojalla kun tuppaa jäämään villahousut kesäksikin, jolloin jätkä hikoilee jo ihan laitumella möllöttäessä. Vaan eipä käynyt niin viimekesänä! Toivottavasti ei tänäkään!

Härvätään ja särvätään

Itkettää ihan, kun katsoo äidin videoimia pätkiä siitä miten hyllyy ja hytkyy Matupelin selässä. Ehkä ois aika vähän tehdä vatsalihaksia tai muute vaan kuntoilla. Toisaalta tänään ei ollut kovin vakavamielistä ratsastusta minkään osalta, treenivakavuusaste oli hyvin lähellä nollaa. Sähläsin ja hekotin koko ajan ihan sama mitä tein, kun ei ihan keskittyminen riittänyt. Siirtymiset ainakin oli aina ihan kamalia, kun keikuin vaan menemään.

En kyllä myöskään tiiä onko kanget meidän juttu. Näppäröittäähän ne, koska pääsen vähän paremmin käsiksi tähän lentävään itsepäiseen lihapullaan, mutta mieluummin pääsisin samaan tulokseen ilman. Tosin en pääse.

Tänään kokeiltiin meidän omaa kolmipalaa oliivinivelbridongin tilalle. Pystyin tällä kuolainyhdistelmällä tekemään enemmän töitä ravissa. Oliivinivelellä taivuttaminen oli todella hankalaa askellajiin katsomatta. Matupeli vastusti paljon enkä päässyt kylkiin käsiksi ollenkaan. Joko nivelkuolain ei ole Matskua varten tai sitten joku muu kanki-nivelbridongi yhdistelmässä ärsytti äijjää. Ravissa nivelbridongilla myös selkää on minun vaikeampi ratsastaa yhtään ylös, takajalkoja meksikosta alle ja niska nousee ja menee Matupelin pökkelökaulakin aika koukkuun. Kanki-kolmipala toimi paremmin ravissa, mutta laukassa ei niinkään. Nivelen kanssa laukassa pystyin ratsastamaan etuosaa kevyemmäksi ja takaosaa enemmän alle, sekä pyöristämään hevosta hieman enemmän. Kolmipalan kanssa laukassa etuosan keveyttä oli vaikeampi ratsastaa, vaikka kevythän tuo on suokiksi kai muutenkin, välillä ainakin vähän liiaksi asti.

Kuvankaappaus ravilävistäjästä äitin ei niin loistavasti tarkennetusta videosta ja nolo takakeno.

Hauska miten iso ero oli kahden kuolaimen välillä. Mistä lie kertoo? Ollaan pari päivää menty putkeen kangilla niin kuin kehotettiin ihan vain senkin takia, että Matupeli tottuu ja hyvin on tottunut. Ekalla kerralla kangilla suu kävi, kun oli vähän jännää ja eilen ei käynyt kuin vähäsen ja tänään ei ollenkaan. Poitsu oli kuin vanha tekijä konsanaan. Paras poni♥!

Myös voisin ratsastaa ilman kannuksia tässä välillä vaihteluksi. Loppukesästä, vai oliko se jo syksyä, pistin kannukset jalkaan valmennuksiin, kun ei tahtonut mennä pohje läpi. Yleensä, kun pohjetta ei kuunnella, muistutan perään kannuksella, vauhtia me ei kuitenkaan lisää tarvita :D. Ilman satulaa ratsastaessa ei kannukset tietenkään ole jalassa, mutta syksystä asti ne ovat lähes joka kerta satulalla ratsastaessa olleet(satulaa tosin en ihan hirveästi ole vaivautunut käyttämään, heh). Ehkä voisi vaihteluksi pois jättää. Onnistuttiin tänään myös tekemään aika sievä kaarre vastalaukkaa oikealle!

Kuolaimia vai rakettitiedettä?

Välillä tuntuu kuolainten valinnan olevan suunnilleen rakettitiedettä, mutta onneksi ei sentään. Vaihtoehtoja on monia ja jokaiselle hevoselle löytyy varmasti toimiva vaihtoehto kuolaimista tai kuolaimettomista.

Meidän puttepoika Matupeli sai ensimmäistä kertaa elämässään suuhunsa kanget tänään. Itseasiassa toista kertaa, ekalla kerralla ihan vain sovitettiin, mutta tämä oli siinä mielessä eka kerta, että ihan ratsastettiin ja mentiin valmennuskin niillä. Poitsu otti kanget tosi hyvin ja rauhallisesti vastaan, vaikka olihan ne vähän jännät, kun suussa olikin yhden raudan sijasta kaksi. Jarru parani huomattavasti ja pystyi muutenkin ratsastamaan mukavan pienillä ohjasotteilla ajoittain. Välillä taas takajalkojen aktiivisuus ja selän saaminen ylös oli todella hankalaa, kun tuntui, että kaikki jätkän aktiivisuus ja aivotoiminta keskittyi siihen, mitä siellä suussa oli. Esimerkiksi heti kun otin kankiohjasta, reagoi poika siihen hidastamalla, jäykistymällä sekä kuuroutumalla kyljistä, vaikka jalassa oli kannuksetkin. Toisaalta ehkä liimakavioisuus oli sinänsä anteeksiannettavaa, kun ne kanget oli ekaa kertaa siellä suussa ratsastettaessa ja pitäähän niihinkin tottua, etenkin 18-vuotiaan ensikertalaisen. :D

Ihan tosi huono kännykkäkuva :( ja maailman innokkain Matupeli. 

Mikäli innostuisin kangista ja Matupeli hyväksyisi ne osaksi elämäänsä sekä niistä olisi niin paljon hyötyä, että ne kannattaisi hankkia, menisi minulla sormi suuhun. Kankia ja bridongeja kun vaikuttaa olevan miljoonia erilaisia ja homman muuttuvan ihan rakettitieteeksi. Millaiset kanget? Millainen on Matupelin suu? Mitä sinne mahtuu? Onko korkea vai matala kitalaki? Kielentila vai ei, pitkä vai lyhyt varsi, paksu vai ohut suuosa? Entäs brigong? Tänään meillä oli nivel oliivirenkaalla, jota hieman epäilen, mutta siihenkään en saa selvyyttä, ennen kuin kokeilen muunlaista kuolainta bridongina. Olisiko bridongin oltava sitten kolmipala, nivel, oliivikolmipala vai oliivinivel vai ihan jotain muuta? Entä kuinka paksu bridong? Niin, että ostetaanko hevoselle vain kuolaimet vai meneekö ihan rakettitieteeksi tämäkin?

Matupelillä ei ole käsittääkseen ollut ikinä aikaisemmin kahta kuolainta yhtäaikaa suussa ja ei meillä mielestäni mitään kovin rikasta kuolainvalikoimaa koskaan ole ollutkaan. Meillä on vuosien varrella ollut muutamia kuolaimia, joista eniten käytetyin on ollut kolmipalanivel. Matupelin meille tullessa aloitettiin juurikin sillä. Pian sen rinnalle tuli olympia, josta ei juuri hyötyä ollut. Vaikka olympia vähän paremmin jarruttikin, oli jarrujen toiminta edelleen hyvin vajavaista. Ympyräongelmien saapuessa hankittiin full cheek nivelkuolain, joka auttoikin kääntymisessä Koljonvirralla. Ruohiksella jossain vaiheessa palattiin taas kolmipalaan ja aina välillä käytettiin full cheekiä sekä maastossa hyödytöntä olympiaa. Jossain vaiheessa meidän kolmipala kului niin, että Matupelin suupielet jäi liikkuvan renkaan väliin ja ostettiin tutit, joista poitsu ei tykännyt yhtään. Päätin joku aika tutteilua sietäneenä sitten ostaa Sprengerin aurigaanisen kolmipalanivelkuolaimen, koska olin kuullut, ettei niissä jää suupielet liikkuvan renkaan ja suupalan väliin, eikä muuten jää! Paras kuolainostos ikinä! Jätkä toimii aurigaanilla  muutenkin tosi hyvin, ei pure kiinni ja kuuntelee, eikä kuolain myöskään saa suupieliä verille, joten tutit pystyi unohtamaan.

Hypätessä on ollut käytössä kolmipalaa, full cheekiä, mahdollisesti olympiaakin, valmentajan full cheekiä, jossa suuosassa oli kuparikierre ja lopulta pelham. Hypätessä on aina ollut ongelma, kun mistään kuolaimista ei ole saanut tarpeeksi jarrua ja rattia. Onneksi keksittiin pelham, vaikka kova kuolain onkin. Muistaakseni Veeran pelham oli lyhyellä varrella, mutta se oli ensimmäinen kuolain, jonka kanssa hyppääminen oli oikeesti helpompaa, kivaa ja jarrullista. Tietysti pelhamilla täytyy kiinnittää käteen enemmän huomiota, mutta pystyin ensimmäistä kertaa ikinä ratsastamaan eteenpäin esteillä ja siitä tuli hyvä fiilis! Sittemmin ne suitset ja pelhamit katosivat satulahuoneesta (tämä on edelleenkin suuri kysymysmerkki). Ostin tilalle käytetyt vastaavat, joissa suuosa oli ohuempi ja varsi tosi tynkä. Kaiken kukkuraksi aurigaanilla toimiva hevoseni ei toimi tällä kuolaimella ollenkaan! Onneksi eivät paljoa maksaneet.

Mua ketuttaa, koska maneesissa tulee niin huonoja kuvia.

Tein myös vähän taustatyötä aurigaaniin liittyen. Olin todella kiinnostunut mitä metalliseosta se on ja yllätyksekseni (tai en nyt tiedä kuinka yllätys se oli) se on hyvin lähellä messinkiä, tarkemmin punaista messinkiä. Aurigaanihan on Sprengerin patentoima metalliseos, joka on 85% kuparia, 11% sinkkiä ja 4% piitä. Ainoa ero aurigaanin ja punaisen messingin välillä on pii, sillä punaisessa messingissä on 85% kuparia ja 15% sinkkiä. En tiedä mikä piin funktio aurigaani kuolaimissa on. Vaikuttaako se väriin, rakenteeseen makuun vai sinkkikatoon? Myöskään en tiedä mikä on kuparin ja sinkin suhde tavallisissa messinkisissä kuolaimissa, että onko se piitä vaille aurigaani, vai onko sinkkiä enemmän? Toisaalta en ole mikään kiistämään aurigaanin toimivuutta, sillä meillä aurigaanikuolaimen hankita oli paraas kuolainhankinta tähän mennessä, enkä usko, että parempaa teen. Tosin Matupelillä ei ole koskaan ollut messinkisiä kuolaimia, joten eroa messinkisten ja aurigaanisten kuolainten välillä en ole voinut tutkia käytännössä, mutta ainakin se aurigaani on hyvä.

Mua ihan harmittaa, kun tosi huonoja kuvia on tällä kertaa, mutta ei mun kamera vaan tolla peruskakkaputkella maneesikuvaukseen sovellu.

Määrätietoinen Matupeli

Haha alkusointu haha, mulla on joku viharakkaussuhde siihen, koska se on niin näppärä, mutta joka ikinen kerta se kuulostaa aivan idiootille.

Tuntuu, että hevoseni tietää tasan tarkkaan mitä se haluaa ja milloin se haluaa. Matupelin mielestä porkkanoidenkin pitäisi tulla luokse sekunnissa, eikä sitten kun palvelijat (me omistajat) ehtivät ne tuomaan. Määrätietoinen se on ollut myös siinä minne mennään ja milloin taluttaessa. Onneksi ikä on tuonut malttia ja myöntymistä - ihan jokainen ruohopuska ei kiinnosta. Turhaan ei meidän poika muutenkaan hötkyile, sillä monikaan asia ei pelota, turhat sivuloikkakoikat on noobeille ja laumassakin alempiarvoiset voi ihan hyvin jättää rauhaan. Matupeli ei kamalasti kiusaa lauman muita jäseniä, ellei Matupelin mielestä joku käyttäydy asiattomasti tai ole just sillä heinäkasalla, mistä arvon herra haluaisi syödä. Tarpeen vaatiessa nakellaan niskoja tai ojennetaan vähän enemmän.

Ratsastaessa Matupeli toimii hyvin, kun ratsastaja on 100% hereillä ja tietää mitä tekee ja milloin. Ratsastajan herpaantuessa edes vähän Matupeli saattaa käyttää tilanteen hävyttömästi hyväkseen ja vaihtaa suuntaa, askellajia tai harrastaa jotain muuta oman mielensä mukaista toimintaa. Onneksi kunnon ja osaamisen kasvettua on kontrollointia ja vahtimista voinut vähentää, vaikka silloin tällöin herra saattaa jotain keksiäkin. Otankin Matupelin kiinni hyvin äkkiä, kun tunnen takapuolessani, että poika alkaa tehdä omiaan. Jos Matupelin saisi takaisin hallintaan helposti kaahauksen jälkeen, tilanne ei olisi niin epämukava, mutta Matupeli kun lähtee niin sitä jarrua saa etsiä aika pitkään. Kun muut ihmiset maneesissa/kentällä huomaavat, että Matupeli ei ole hallinnassa on ratsastaja jo valovuoden verran myöhässä ja peli menetetty. Vaikka vauhti ei olekaan kova eikä kauheasti loikitakaan, ratsastajaa hävettää huutaa maneesissa muita väistämään hevosen tehdessä tyystin omiaan.

Tältä näyttää, kun Matupeli ei ole hallinnassa juuri ollenkaan, eli sangen…. normaalilta?  Muistan tilanteen hyvin elävästi. Piti nostaa vastalaukkaa ensimmäisiä kertoja ja putte lähti painelemaan sellasta ravia että lyhyen sivun seinä sai toimia jarruna.

Myös pystyynnouseminen on hyvin määrätietoista touhua herra Matupelille ja tästä on tullut pieni haaste. Estetunneilla millon mitäkin protestoiden Matupeli koikkelehti ylöspäin ja ohje oli aina eteen, reippaasti eteen, joka tietysti toimi kyseisessä tilanteessa. Nyt kouluvalmennuksissa ja itsenäisesti ratsastaessani haen lyhyitä ja aktiivisia askelia taivutellessa käynnissä, jotta jätkä odottaa ja alkaa kantamaan itsensä sekä astumaan takajaloilla enemmän alle, mahdollisesti jopa suorajalkaisen pökkelöinnin sijaan takajalkoja koukistaen. Pysähdyksestä lähtiessäni liikkeelle Matupeli lähtisi mielellään harppomaan isoja askelia jättäen takajalat suorina meksikoon ja unohtaen odottaa ratsastajaa ja apuja. Liikkeelle lähtiessäni pyrin antamaan pohkeella pienet avut eteenpäin ja samalla yritän kertoa ohjalla sekä istunnalla että snadeja askelia kiitos. Se ei aina kuulu Matupelin suunnitelmiin, joten hänpäs keksii nousta vähän pystyyn, koska estetuntien perusteella sitten mentäisiin reippaasti eteenpäin ja voisi unohtaa ne lyhyet pienet askeleet. Härskiä. En ole käskenyt tässä tilanteessa eteenpäin reippaasti, koska Matupeli tällöin saisi tahtonsa läpi, mutta ei ne surkean pienet keulimisyrityksetkään ole se toivottu asia.

Mitä tehdä?

Kerran estetunnilla meillä oli vähän erimielisyyksiä.

Poniparkki

Mulla oli vaihtelua sunnuntaina heppailun osalta. Kävin moikkaamassa ystävääni Suvia ja hänen kavioeläimiään. Pääsin ratsastamaan suokilla ja ehkä kivoimmalla shetlanninponilla koskaan. 

Tykkään tosi paljon kyseisen suokkitamman ratsastettavuudesta. Siitä tulee ihan mahtava, kunhan vain kunnolla ratsuuntuu. Matupelin ratsatsettavuus on usein niin kamala, että harvoin on voittanutta, vaikka niitäkin on nähty. Poni puolestaan oli yleisesti ottaen ihana, kuten aina (köh, poni-Mari, köh)! Mielettömän kiltti, sosiaalinen ja positiivinen poni ja nopea oppimaan. Käytiin kävelemässä ihan lyhyt pätkä maastossa, jotta tottuu selässä istumiseen ja  super hyvin meni paria kikkailua lukuun ottamatta. 

Matupelillä hyppäsin kokeiluksi satulalla ja kannuksilla nyt lauantaina. Olin ihan myyty, kun kerrankin homma tuntui toimivan järkevästi. Yleensä Matupelillä hyppääminen, edes kavalettien, ei ole ollut helppoa. On ollut pakko varmistella, kontrolloida ja pitää vauhti pienenä, koska muuten ei ole tullut touhusta yhtään mitään. Tällä kertaa pojalta ei hävinnyt jarru eikä ratti kertaakaan, vaikka muutaman kerran askellajia en päättänyt minä. Pystyi menemään reippaammin, vaikkei me ikinä kovaa mennä, eikä tarvinnut pysäyttää seinään (paitsi loppuraveissa, ei kerrota kellekään), eikä ottaa käynnille joka käännöksessä. Olin ihan fiiliksissä. Ehkä me pikkuhiljaa edistytään.

Tänä talvena puomeja ja kavaletteja olen mennyt suurimmaksi osaksi ilman satulaa. Osittain syy on ollut satuloinnin laiskuus, satulan istuimen liika leveys ratsastajalle. Suurin syy on kuitenkin se, että mä istun helpommin alas ja odotan sitä isompaa laukka-askelta/pientä hyppyä, kun sitä satulaa ei ole, enkä kiirehti edelle, jolloin puomi putoaa, kun etupää ei nouse. Ilman satulaa on ihan hyvä mennä niitä maahankaivettuja kavaletteja, kun korkeutta ei kuitenkaan hypätä. Matupelin eläessään korkein hyppäämä este onkin kaiketi irtohypytyksessä 70-80 senttinen, joten en tiedä kannattaako enää 18-vuotiaaksi kääntyvällä kauheasti korkeutta lisätä, kun ei ole ikinä varsinaisesti korkeaa hypätty. Mene ja tiedä, mutta pääasia on, että on kivaa ja opitaan uutta, eikä meillä myöskään ole mitään esteitä vastaan!

Vastalaukkaa senioriruunalle

Ollaan kokeiltu vähän vastalaukkaa Karkkolaisen vuosi tai kaksi sitten antamien ohjeiden mukaan. Ei jotenkin tunnu helpolta saada 18-vuotias ruunan rutale ymmärtämään, että laukkaa ei ole pakko mennä myötälaukkana, vaikka koko ikä on niin tehty. Kaiken kukkuraksi Matupeli on keksinyt laukan vaihtamisen parilla raviaskeleella, puolikkaalla raviaskeleella tai ilman raviaskelia, kun vastalaukassa tulee kaarevaa tietä yhtään vastaan. Vastalaukan harjoittelua ei tunnu edistävän Matupelin oma-alotteinen laukanvaihtojen harjoittelu saati mielipiteet, että Mari on ihan väärässä vastalaukka-ajatuksinensa.

On vastalaukkaharjoituksista ollut ihan hyötyäkin! Matskun laukka ihan kaikin puolin on ketteröitynyt takapuoleen tuntuvasti, mutta tietysti muiden silmiin ei välttämättä. Myös se vastalaukka on parantunut hieman, sillä vastalaukka nousee huomattavasti helpommin, kuin aikaisemmin. Mikäpäs meillä äheltäessä! :D

Loppuun vielä kuva Matskun ravista, joka oli aivan mieletöntä! Poitsu ihan viitsi koukistaa takajalkojaan ja tuoda niitä alle ja myös etupää oli kevyt: Matupeliksi tosi ilmava ravi. Heikki ratsasti Matskua meidän mummolareissun aikana ja teki pojalle hyvää :) Kiitos Heikki! ps. Loimi oli enemmän ratsastajalle kuin hevoselle.

Matupeli ratsastuvalmiiksi 39 sekunnissa!

Kouluun täytyi taannoin tehdä time-lapse, josta innostuttuani päätin tehdä Matupelistä vastaavan. Laitoin poitsun ihan tavallisesti valmiiksi ja jätin satulan pois, kuten yleensä. Mua laiskottaa niin paljon, etten oikeastaan jaksa satuloida, vaikka joskus tekisikin mieli satulalla ratsastaa. Ilman on ihan hyvä.
Vinkeä video kuitenkin! Etenkin Matupelin korvat, jotk heiluu ja pyörii!

Lisäksi toiseen koulutyöhön piti kuvata kolme panoramakuvaa (joista loputkin täällä). Yhden otin meidän tallin nurkalta ja se kattaa 270°!

Klikatkaa isommaksi. Tuli tosi kapea kuva, kun on niin laajalta alueelta. Lisäksi vasemmassa reunassa tarkkasilmäinen saattaa löytää virheen: siellä on pakettiauton peräpää ilman etupäätä.

Varpaita ja sormia

Ikuinen viholliseni onneton ääreisverenkierto sai kyytiä tänään, kun käytiin robbarissa. Löysin ehkä maailman rumimmat - tai eivät ainakaan minun makuuni millään lailla uppoavat - isot pumpulalämpökengät sekä rakennustarvikkeiden seasta pumpulanahka sormikkaat.

Olen ihan innoissani, kun olen päässyt jyvälle Gimpistä! En vieläkään rakasta, mutta onhan se Gimp ihan näppärä.

Meillä on keskenään hirmu kivaa, kun leikitään, ja mun punanen pipo on keväisin ihan superi Matupelin mielestä. Se ei ole ollenkaan niin kiva syksyllä.

Pakkaset ja karvat

Mä lopetan toimimisen ku on pakkasta näin paljon. Vaikka kuinka puen ja oon michelinmies tallilla niin ettei jäsenet taivu ja villasukkia on enemmän ku laki sallii, niin palelee ja en toimi - ei pää eikä kroppa. Matupeli onkin taas talvi toisensa jälkeen ihan oma virkeä ja iloinen itsensä pakkasilla, kun ei siperiakarva ahdista ja lämmitä liikaa.

On se jätkä karvainen ja kaiken lisäks karvanlähtö on jo alkanut! Kohta taas kaikki paikat pursuaa karvaa ja nyt vasta pakkasetkin alkoi. Muutenkin on tainnut kevät tulla poitsulle, kun kuulemma tyttöjä on kiusannut. Uhkailin Matupeliä vähän, että jos ei ala käytöstavat palata niin joutuu loput hokkikaudesta tarhaamaan ilman tyttöjä. Kaurojen vähennyksellä uhkaaminen on yleensä toiminut, kun vauhtia on tupannut olemaan vähän liikaa. Toivottavasti uhkailu toimii tälläkin kerralla! ;)

Hepaton kotilöllöily: Blogger, sumopaint ja suomenkieli

Nyt ollaan autottomia hetki ja en pääse tallille. Harmi. Mulla kun nyt alkaisi olla intoa taas ratsastaa kunnolla tavoitellen uusia juttuja ja kirjoittaakin moisesta touhusta. Päivä on pidentynyt ilmeisestikin. Ainoa harmillinen juttu tosin on nyt saapuvat pakkaset. Musta se +3 oli ihan hyvä tän -13 sijaan. Joten tässä kotivankilassani päätin piristää blogin ilmettä: latasin gimpin, taistellin ja tein bannerin. Jee!

Mä vihaan Gimpiä. Totaalisesti. Ensinnäkin se on suomeksi. Toiseksi mä olen tottunut käyttämään photoshoppia. Oon niin photoshop-tyttö, että gimp vaan tekee vihaseks. Mä en osaa todellakaan käyttää juuri muita kuin photoshoppia ja photoshoppia omistamattomana tyydyin pitkään netissä olevaan Sumopaintiin. Sumo oli hyvä ja mun luotto kaveri, koska se oli hyvin samanoloinen photoshopin kanssa, vaikka siitä puuttuikin juttuja, ja mikä tärkeintä englanniksi! Kuitenkin Sumo petti minut ja täytyi etsiä uusi ystävä. Tervetuloa Gimp. Mä en ymmärrä puoliakaan noista työkaluista ja säädöistä koska ne on maailman kömpelöimmällä kielellä: suomeksi! Musta on niin näppärä puhua layereistä ja brusheista ja opascitystä, kuin tasoista, siveltimistä ja näkyvyyksistä. Monet säätöjutskatkin on ihan väärässä paikkaa, enkä edes löytänyt mistä koko systeemin sais enkuksi, vai saako edes.

Bannerista tuli kuitenkin kiva ja se riittää tänään, vaikka Gimpistä en tykkääkään.

Hevosenomistajien haaste

Törmäsin tähän ja en voi jättää vastaamatta! Mulla on ollut joku ihan hirvee velttous, motivaatio vaje ja sängynpohjan kutsumus sekä jatkuvaa puolikuntoisuutta tosi pitkään. Ollaan me Matskun kanssa käyty Siirin tunneilla ja tehty vaikka mitä tässä talven mittaan, vaikka maastoilu onkin jäänyt vähemmälle. Vaikka nyt tulikin lunta, se lumeton osa talvea vei kyllä kaikki mehut musta. Oli niin synkkää ja ikävää, etten vaan jaksanut mitään. Kaiken lisäksi talven kylmyys kun ei mulle ole edes pukeutumiskysymys tai sitten tarvitsen pilkkihaalaria sisätiloissakin kotona - palelen koko ajan, mikä tekee kaikesta tietysti vielä ikävämpää. Mä olen ihminen joka tarvii lämpöä ja valoa. Oon lähes parhaimmillani ja virkeimmilläni keskellä kesää, kun yöt on kirkkaat ja lämpöä riittää!

Asiaan nyt kuitenkin, mutta lupaan laittaa vain kesäisiä kuvia oman kesänkaipuuni tähden tähän tekstiin!

Kerro hevosestasi: rotu, taso ja hieman luonnetta.

Matsku on 1996 syntynyt suomenhevosruuna, jolla on käyty kisoissa helppoa B:tä viimeisimpien tulosten mukaan hieman alle 60% luokkaa. Näin omaksi viritelmäksi olen ihan tyytyväinen. Matupeliä oli meille tullessaan se oli ihana ja pyöreä ja osaamaton. Paljon se on kuitenkin oppinut (mm. peruutuksen, pohkeenväistöt käynnissä ja ravissa, sekä laukassa hyvänä päivänä, laukannostot ja hillityn ja hallitun vauhdin ja takakinttujen nostelun), vaikka vastalaukka ei onnistukaan, vaihdoista tms. puhumattakaan.

Muuten Matsku on loppupelissä hieman vapaan kasvatuksen tulos ja ihmisen kunnioittaminen ei ole mikään itsestäänselvyys ja se saattaa punkea narunpäässä mieluisan ruohotupsun luo juuri silloin kun herralle itselleen sopii tai ei ihan aina huomaa väistää ihmistä, jos jossain on jotain kivaa tai vähän liian jännää. Se on aika äijä ja pussaillu ja halailu eivät missään nimessä kuulu kivoihin juttuihin - päätä ei saa lääppiä. Muuten hän on hyvin sosiaalinen kaveri ja tykkää touhuta ihmisen kanssa ja tietysti olla pomo. Äijät eivät myöskään rupea pelkäämään mitään, ellei sitten lihasyöjä lehmät aio hyökätä sänkölangan toiselta puolelta, mutta esimerkiksi taas ohi ajava puimuri täydessä toiminnassa on äijien paras kaveri Matupelin mielestä, sillä ruokahan kelpaa aina.

Hevoset vai ponit? Miksi?

Molemmat. Hevoset on kivoja, onhan mulla omakin, mutta säkäkorkeuden alkaessa olla yli 165 cm alkaa musta tuntua, että olen kuin Mikki Hiiri merihädässä lyhyine kinttuineni. Eihän mulla pituutta ole puoltatoistametriä enempää, joten korkeudeltaan Matupeli 158 cm säkäisenä on vallan mainio. Poneista kyllä tykkään todella paljon ja mukavinta on, että pystyn niillä menemään pituuteni ja painoni puolesta ihan hyvin. Ne on myös pieniä, sieviä ja niillä on sellaset askeleet, joissa mun on helppo istua, sillä Matupelillä ei ole mitkään isojen hevosten isot askelet. Sillä on kokoisekseen aika pienet, sievät ja helpot askeleet istua.

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?

Matupeli. Se on mun elämäni hevonen. Sen kanssa ollaan tehty reilu 8 vuotta hommia yhdessä ja yhteistyö on sopivan mutkallista sekä hyvin mutkatonta samaan aikaan, kun molemmat alkaa pikkuhiljaa tuntea toisensa. Meillä vaan on yksinkertaisesti älyttömän mukavaa tehtiin me mitä vaan.

Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen? Hevosesi kenkien koko? (Jos se on kengässä)

En tiedä. Yksinkertaisesti en tiedä kumpi on parempi. Matupeli on ollut aina meillä ollessaan kengässä. Aikaisemmassa omistuksessaan pojalla oli ollut ravikengät, jotka olivat ratsukenkiä kevyemmät ainakin silloin. Huomasimme pientä kulttuurishokkia Matupelissä kevyen ravikengät vaihtuessa painavampaan ratsukenkään, kun jalkojen nostelu vaatikin vähän enemmän työtä. Eikä mulla kyllä ole mitään hajua kenkien koosta. Meillä ollessaan Matupelillä ei ole kovin montaa eri kengittäjää käynyt ja jokaisen työ on ollut hyvää, eikä Matupeliä ole kengitetty totaalisen pieleen ikinä.

Mutta kengät vai ei? Siinäpä kysymys. Mulla ei ole mitään kenkiä eikä kengättömyyttä vastaan. Uskoisin homman olevan melko hevosyksilökohtaista. Jos hevonen voi hyvin ilman kenkiä, niin miksi silloin sille pitäisi laittaa kengät? Jos hevonen syystä tai toisesta ei voi hyvin ilman kenkiä ja voisi paremmin kengässä, niin kengät voisivat olla oiva vaihtoehto, luulisin. Matupeli taas on ollut kaiketi aina kengitetty ja voinut hyvin, eikä kengityksen kanssa ole ollut ikinä ongelmia, joten olkoot jatkossakin. En näe syytä, miksi muuttaa hyväksi todettua hommaa.

Klippaus: puolesta vai vastaan?

Tästä asiasta en tiedä mitään. Kukin tehkööt kuten parhaaksi näkee ja uskoisin tämänkin olevan hevosyksilökohtaista. Matupeliä ei ole ikinä klipattu, vaikka kamalan karvan kasvattaakin. Ollaan löydetty onneksi tosi hyvä kuivatusloimi.

Matupeli ja tytöt. Kuvan ottanut Raisa Vähähyyppä.

Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?

Meillä ollessaan Matsku on tarhannut sekä porukassa, kaverin kanssa että yksin. Ensimmäisinä vuosina sillä oli tarhakaverinaan suokki ja sen jälkeen puokki, tai toisinpäin, ei ihan kaikkea voi muistaa. Puoliverisen kanssa tarhatessa se sai yksi talvi potkun jompaan kumpaan takapolveensa (todennäköisesti vasempaan) hokkikengästä melko pahasti. Hokit menivät takapolven polvilumpion luukalvoon asti ja puolisenttiä syvemmällä hokit olisivat pistäneet polvilumpion säpäleiksi ja Matupeli olisi montussa. Onni onnettomuudessa kuitenkin, sillä murtuman murtumaa ei tullut ja hevonen saatiin toimintakuntoon joidenkin sairaslomaviikkojen jälkeen, josta osa oli koppilepoa, työntekoon taas totutellen. Viimeistään Ruohikselle tullessaan Matupeli siirtyi tarhaamaan talvet yksin, jotta välttäisimme moiset onnettomuudet jatkossa. Kesäisin sillä oli laidunkaverina alkuun sievä suomenhevostamma ja vuosien myötä se pääsi isompaan laumaan kesiksi. Tämä on nyt moneen vuoteen ensimmäinen talvi, kun Matupeli jätettiin laumaan. Onneksi lauma sisältää sieviä tyttöjä ja Matupelin tyttöystävän Ninnan. Matupeli on todella paljon tyytyväisempi elämäänsä laumassa, etenkin naisten keskellä, joten meistä oli ihan mukava jättää se laumaan, vaikka hokkikengät kummittelevatkin. Onneksi lauma on sopuisa ja siellä on selkeä arvojärjestys: Matupeli on kukkona tunkiolla.

Kuvan ottanut Hannah-Marjut Myllyoja.

Ratkaiseeko hevosessa enemmän sen luonne vaiko ulkonäkö (kuten väri)?

Tähänkin on pakko vastata, että molemmat. Mun hevosen ulkonäkö on hassu. Se on pyöreä ja karvainen, mutta sen luonne on täyttä kultaa! Mutta kyllä mä ensimmäisenä katson hevosen rakennetta sen minkä osaan ja ulkonäköä, ennen kuin ehdin luonnetta huomioida. Värillä ei ole juurikaan väriä, mutta en ehkä vaaleaa hevosta haluaisi ihan vaan kakkakasoissa pyörinnän takia. Ehkä se luonne on tärkeämpi, koska en välttämättä jaksaisi tehdä töitä todella hankalan hevosen kanssa, mutta on rakennekin tärkeä, sillä seuraavaa hevosta en kyllä noin tynnyrileveää hanki, vähän kapeampi malli siis! ;)

Millainen on hyvä hevosblogi?

Kaikkea muuta kuin tämä. Sellaisia voivat olla monenlaiset blogit. Joidenkin blogien kanssa vain tuntuu bondaavan, vähän kuin ihmisten kanssa, loppupelissä blogin "tasosta/laadusta/hyvyydestä" riippumatta. Jotkut tavoitteelliset blogit, jotkut humppailut, jotkut enemmän asiaa olevat. Ei mulle ole yhdenlaisia, joiden lukeminen vain olisi kivaa.

Pahin tippumisesi?

Mä olen tippunut aivan olemattomia kertoja. Kahden käden sormilla on luultavasti laskettavissa tippumiset. Ehkä yksi epämukavimmista oli kannonpäälle mökillä Matupelin laitumella, mutta ainuttakaan pahaa ei ole, sellaisia harmittomia lumihanki- tai maneesinhiekkamuksahduksia.

Kuvan ottanut Hannah-Marjut Myllyoja.

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?

Niitä ei ole kamalan montaa. Muutaman Matsku tai tarhakaverit on tuhonnut tässä kahdeksan vuoden aikana. Alkuun niitä meni vähän tiuhempaan tahtiin, kun jätkän mielestä loimet oli nössöille (vaikka samaan aikaan poika oli kuin sokeria ja sadepäivinä kiukkuinen). Nyt on vanha herra alistunut kohtaloonsa ja loimet eivät herran omasta tahdosta leviä. Niitä onkin yhteensä näin pikalaskettuna vain kahdeksan, mutta jossain kaappien pohjilla saattaa olla joitain vanhoja reikäisiä ja repaleisia sadeloimia, joita ei ole saatu nakattua pois. Meiltä löytyy kaksi bucasin shamrock cooleria (joista toinen on ensimmäinen meidän Matupelille ostama loimi), yksi talliloimi, kaksi fleeceä (joista toisessa se saapui meille kahdeksan vuotta sitten), kaksi sadeloimea ja hyvin kevyt ulko/toppaloimi. Meillä ei niin kamalasti ole loimia osteltu, kun talvisin pojalla on karva siperian varalta ja kesällä villahousut, jotteivat ötökät syö.

Kuinka usein hevosesi liikkuu?

Pyrin liikuttamaan 5-6 kertaa viikossa ja reippaana ja ahkerana aikana meneekin se kuusi kertaa viikossa heittämällä. Sitten kun on tällaista jatkuvaa puolikuntoisuutta, väsymystä ja velttoutta niin saattaa niitä vapaapäiviä olla jopa kolme joinain viikkoina. Välillä muut menot ja kiireet estävät liikuttamasta ja silloin kysellään tuttuja apureiksi. Yleensä Matsku liikkuu muutaman rankemman päivän ja muutaman vaan olemattoman vetreyden säilyttämiseksi. Se tuntuu kangistuvan jos se ei tarhailua enempää liiku esimerkiksi kahteen/kolmeen päivään, joten pieni liikunta vaikka se olisikin vain humputtelua, on hyväksi havaittua.

Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?

Varovainen. Mä en juuri uskalla rueta tekemään mitään, mistä en tiedä ja mitä en osaa. Tahdon tietää ensin miten asioita tehdään, ennen itse tekemistä, sillä tällöin voin olla hieman luottavaisempi lopputuloksesta. Meillä on ollut Matskun kanssa sen verran paljon ongelmia kontrollin kanssa, että se varovaisuus on vain tullut, kun mitään ei ole voinut tehdä ilman huomattavan suurta käsistä lähtemisen riskiä - vai pitäisikö sanoa todennäköisyyttä. Nyt tosin alkaa valta olla vaihtunut ja Matskun kanssa ei tarvitse enää mennä maastossa ohjat tiukalla olympia suussa ja jokaisen esteen jälkeen pysäyttää seinään, voi jo luottaa, vaikka eihän pilke silmäkulmasta ikinä häviä, eikä kuulukaan. Uusilla hevosilla olen aina varovainen, sillä ensimmäistä kertaa käsitellessä ja ratsastettaessa ei voi tietää, miten ne reagoivat erilaisiin asioihin. Tai ainakaan minä en tiedä :D

Olipas antoisaa kirjoitella tällasta! Loppuun vielä jotain, mille naureskelin hyvän tovin. Välillä me vähän keskustellaan siitä mitä tapahtuu ja Nallen häntä kertoo kyllä hänen mielipiteensä.

Meillä ei edelleenkään mene aina ihan putkeen, enkä minä aina osaa, mutta opitaan me koko ajan ;) Toivottavasti ainakin.