Kutkuttava tunne, perhosia vatsassa

Jännittää. Päivän sana on jännitys! Ypäjä, varo vaan me ollaan tulossa.

On hirveän mielenkiintoista päästä ypäjälle. En koskaan aikaisemmin ole siellä käynyt, vaikka onkin Suomen johtava hevosopisto. Toki onko siellä nyt jokainen muukaan hevosihminen käynyt? Siistiä silti päästä näkemään paikka itse ja ratsastamaankin.

Tietysti jännittää, miten sujuu maanantaista perjantaihin aikamme Ypäjän ympäristössä. Seniorimeetingin taso jännittää ja montakohan ihmistä on tulossa koulu-ryhmään. Onko heillä omat hevoset vai menevätkö Ypäjän hepoilla. Toisaalta melkein pelottaa ollaanko me huonoimpia. Jännittää majoittuminen, ruuat, paikasta toiseen liikkuminen, eksyminen, Matupelin pysyminen öisin karsinassa (taidan köyttää oven varmuudeksi ketjulla kiinni..), poitsun jaksaminen, oma jaksaminen, huonekaveri, ihmiset ylipäätään ja ihan kaikki mahdollinen, mitä en tässä nyt älynnyt mainita.

Tänään aloitinkin päivän massiivisella varusteidenpesu-urakalla ja kaikki mahdolliset suojat ja pintelit on pesty. Nyt kyllä pitäisi olla puhdasta ja edustuskuntoista tavaraa (vaikka osa onkin ehkä vanhaa ja kulunutta). Tosin jännittää, etten puunaa ja puhdista liikaa niin, että ollaankin ihan pellejä kaikessa siisteydessämme, vaikka veikkaan, ettei meistä, minusta ja Matupelistä, saa siistiä kaksikkoa oikein tekemälläkään. Tallilla pakattiin satulahuopia, loimia, suojia, helosania, kuolaimia ja sitä ja tätä ja tuota erinäköisiin laatikoihin ja laukkuihin. Kirjoitettiin miljoonaan eri tavaraan nimi ja pesin vielä hevosenkin, joka oli harmikseni taas harmaa. Vaan eipä ole enää ja huomenna puhtoinen Matupeli pääsee matkalle, toivottavasti se on vielä huomenna puhdas..

Matupeli ei ollut mitenkään maailman otetuin uusista W-profilen suitsistaan, jotka oli pakko hankkia Ypäjälle (ja jotka tänään testattiin ja soviteltiin ja koeratsastettiin), kun pelkästään yksillä vanhoilla jo vähän rikkinäisillä ei viitsinyt onnea lähteää kokeilemaan joko kestäisivät.

Näillä innostuksen ja jännityksen fiiliksillä sitten huomenna starttaa auto kohti ypäjää noin yhden aikoihin. Iiks! Mitähän tästäkin tulee..

Valoa tunnelin päässä ja jännitystä ilmassa

Jes! Mahdollisesti kyllä tämä tästä! Hierojalta tuli positiivista tuomiota. Monin osin parempi oli hieroa nyt. Mahdollisesti oli jopa maha pienentynyt, jota suuresti epäilen, mutta mikäli näin oli niin hyvä vain. Voisi sitä silti vähä vielä pienentää, mutta eiköhän se taas talvella ja syksyllä pienene. Se selän ylös nostava refleksikin (olen niin kamalan perillä kaikista termeistä ynnä muista hevosasioista) oli paljon parempi. Ehkä porkkanavenytykset ovat tehneet tehtävänsä. Iloiseksi kyllä teki nämä uutiset!

Tämä tosin teki selväksi sen, että kunnossa ollaan Ypäjää varten. Voi apua. Ensi maanantaina lähtö ja oon jo nyt kauhusta kankea. Matupeli on mahdollisesti salonkikelpoinen, mutta olenko minä? Onko meidän yhteistyö ypäjäkelpoista? Jännittää aivan kamalasti millaista porukkaa on Seniorimeetingissä ja minkä tasoista. 

Kaiken lisäksi on hirveä määrä tavaraa hankittavana vielä ennen sinne lähtöä. Tai no hirveä ja hirveä määrä, mutta muutamia hankintoja täytyy tehdä. Ainakin ruokakuppi täytyy ostaa! Kaiken lisäksi meidän paremmat suitset ovat teillä tietymättömillä. Toivon todella, että itse olen ne jonnekin tyhmyyksissäni jemmannut ja ne jostain tulla tupsahtavat takaisin, vaikka olenkin jo kaikki "omat" jemmapaikkani katsonut kahteen, ellen kolmeenkin, kertaan. Kirjoitin tallin seinällekin lapun niistä. Yritin olla ystävällinen ja toivon, että joku ystävällinen sielu ne jossain bongaa ja kertoo näköhavainnoistaan minulle. Ei hirveästi hymyilyttäisi uusia rueta ostamaan, kun edelliset olivat oikeasti hyvät vielä!

Toivottavasti suitset löytyy, Matupeli jatkaa toipumistaan ja minä selviän jännityksestä, joka tuntuu vaan kasvavan mitä lähemmäs ypäjälle lähtöä mennään, mitä todellisemmaksi se tulee että me mennään sinne pelleilemään. Joskos tämä tästä.

Herra kankeapeppu ravailee.

Melkein hevonen

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Alkaa tuntua ajoittain normaalilta ja pääsääntöisesti lähesnormaalilta. Tiistaina tulee taas hieroja hieromaan Matskun ja tsiigailemaan tilannetta. Edelleen ollaan kamalan jäykkiä persauksesta, mutta enää ei ole niin toispuoleista könkkäystä kuin könkkäilyn tullessa kuvioihin.

Matupeli oli erinäköisten hoitotätien ja -setien (anteeksi te nuoret ja nuorekkaat hevosihmiset tädittelystä ja sedittelystä ;)) hoivassa puolitoista viikkoa, kun itse kiertelin Suomea mökkeilyn ja ilosaarirockin verran. Olin piirtänyt kaapin oveen arnika/kylmäys-ohjelappusen ja luultavasti se oli ollut tarpeeksi selkeä. Kuulemani perusteella kaikki oli mennyt superisti. Matsku oli ilmeisesti myös nauttinut tästä kevyemmästä jaksostaan mahankokoon katsotteassa. Viime talven Matupelin mahan pienennys operaatio näyttää kadonneen taivaan tuuliin kevyemmän liikunnan ja vehreän laitumen ansiosta. Jätkä luultavasti imuroi sitä vihreetä tuoretta hyvää vauhikkaammin kuin kukaan muu. :D

Nyt sitten palattuani hevostelemaan eräilyn ja festarimeinikien kautta ei tuntunut talven ja kevään aikana saavuttamamme edistys onneksi kadonneen, vaikka meno olikin kankeaa. Sainkin tänään tallille kaverin ratsastuspalkalla. Maneesissa opeteltiin lisää kevyttä ravia ja kääntelemään ympyröitä melko onnistuneesti ja kentällä vähän testailtiin laukkaa. Sekin sujui, vaikka ei poika pitkään laukassa pysynytkään laiskuuttaan.

Meillä meni matskun kanssa myös ihan hyvin. Kuten jo mainitsin, ei talven ja kevään työ ole unohtunut. On ihan mukavaa välillä huomata edistymisen olleen niin valtaisaa, ettei se tunnu hävinneen heti seuraavana päivänä. Ei näitä pelkkiä hetken aha-elämyksiä ja muita lyhytkestoisia (mahdollisesti isojakin) onnistumisia. Tällainen vakaampi eteneminen on ihan mielettömän siistiä, vaikka toki ne ahaa-elämyksen ja hetkittäiset liian hyvät onnistumiset ovat erittäin tärkeitä. Kyllä Matupelistä vielä hevonen saadaan :) Kunhan nyt kuntoon ensin! 

"Oisko sulla mulle jotain hyvää?"