Ei makeaa mahan täydeltä.

Mä mainitsin tässä eräänä päivänä taaksepäin, että kauhulla odotan, milloin tämä onnistumisten putki loppuu. No ei tarvinnut estetunnin jälkeen kauaa odotella, kun seuraavana aamuna ratsastessa katkesi tämä onnistumisten putki.

Mukavasti ratsastamaan rupesin ja leppoisten pitkien käyntien jälkeen ravissa huomasin sen. Toinen takanen otti sen verran selkeästi lyhempää askelta, että se tuntui omaan pyllyyn ja melkein panikoin. Vasen takanen, just se, mikä ei laukassakaan astu niin hyvin alle kuin oikea ja mitä Matsku enemmän lepuuttaa, otti lyhempää askelta. Tulihan siitä kurja fiilis. Siinä vähän tutkittiin ja jalat eivät olleet lämpimät juuri ollenkaan, eivätkä muistaakseni turvoksissa. Eikun vain kävelyä, sillä arveltiin olevan vain jostain hyvin maitohapoilla.

Siitä maastolenkin jälkeen lähdinkin juhannukseksi mökille (jätin Matupelin Heikin hyvään hoivaan :) ja hyvin olivat pärjänneet ja maastoilleet ja vertyneet, ainakin Matupeli!)ja palattuani Matupeli otti edelleen vasemmalla takasella lyhempää askelta. Ei enää niin pahasti, mutta pyllyni tunsi moisen. Tämän huomasi etenkin silloin, kun poikaa pyysi tekemään vähän töitä. Vastaavasti hölkkäillessä pitkin ohjin ihan miten päin herra itse halusi ei vasemman takasen lyhempi askellus tuntunut, liekö edes silloin ottanut lyhempää askelta?

Kuitenkin nyt odotellaan hierojaa, jos auttaisi, sillä kerran Matupelin ontuessa hieronta auttoi. Hieroja kertoi sellaisen lihaksen olleen jumissa, joka menee helposti jumiin astuvilla oreilla, ja ontumisen johtuneen siitä. Toivottavasti tälläkin kertaa hieronta pelastaa tämän. Vaikka luultavimmin aikakin auttaa ja pitäisi olla kärsivällinen ja rauhallinen, niin pöljä kun olen, ei se tunnu ollenkaan onnistuvan. Nyt sit vähän relataan, ratsastellaan rennosti helteiden sallimissa rajoissa ja skipataan Siirin torstain tunti. Eilen tyytyväisesti maastoiltiin ilman satulaa!

Pienen sateen jälkeen oli poika piehtaroinut. Sai sitten pesun maastoilun päätteeksi, kun tykkään ruskeasta hevosestani ruskeana, en harmaana :D Tuoksuu taas poitsu ompulle!

Tyytyväisyyspommi!

Uijuijui! Jesjesjes! Wuhuuuu! Jippii! Uujea! Jee! Mahtavaa! Siisitä! Täällä ilmoittautuu hyvin tyytyväinen ratsastaja! Olo on kuin kaikki edellä mainitut onnenkiljahdukset. Kaikki tuntuu sujuvan: koulu sujuu paremmin kuin keväällä ehkä kertaakaan, maastoilu näköjään onnistuu ja tänään oli onnistumisten täyteinen estetunti. Nyt on mennyt vähälle aikaa niin hyvin kaikki, että kauhulla odotan milloin asiat eivät enää toimikaan. Ollaan nyt kuitenkin iloisia tästä hetkestä eikä huolehdita huomista, kun en siihen tässä tyytyväisyydessä onnistu. ;)

Vaikka talli-ilta ei alkanutkaan ihan parhaiten: pyydystettiin villiä kesäpoikaa laitsalta puolituntia. Pitkästä aikaa lautumelle päästyään ei Matupeli tahtonut pois. Hevoset ovat olleet tarhoissa, kun on ollut liian märkää laitsailulle. Poika päätti tehdä alkuverkat itse ja juoksuttaa ratsastajaakin. Muutaman kerran laitumen päästä päähän juoksentelun, yhden pusikon, ojan ylityksen ja yhden epäonnistuneen kiinniottamisen jälkeen antoi riiviö itsensä kiinni. Sitten vähän tavallista ripeämmin piti varustaa poni ja ratsastaja. Sit eiku menoks.



Tehtiin tosi jänniä juttuja tänään. Raivottavia ja jänniä. Taaskaan en lähtenyt tyhjin käsin. Ensin tehtiin laukassa puomeja suoralla innarina ja voltilla. Voltilla. Voltti. Miksi, oi, miksi? Se oli hankalaa, oikeasti hankalaa, mutta selvittiin silti! Usko meinasi taas mennä, kuten aikaisemmin ympyrätunnilla, jossa meni vielä pahemmin pipariksi. Kuitenkin aina tuli hyvät voltit pienen raivonpurkauksen (kun ei meinannut sujua niin alkoi ärsyttämään ja oli pakko laittaa sujumaan) seurauksena. Tosin näitä hyviäkään ei tullut kuin kolme videomateriaalin seulottuani.

Näistä päästiin kutakuinkin reippaasti hyppelemään niitä meille sopivia maahankaivettuja miniesteitä, joista tämä meidän hyppyporukka saa äksöniä: tänään yksi ratsastaja maisteli hiekkaa. Tästä äksönistä huolimatta oli meitäkin varten omaa äksöniä, eniten ehkä sinne satulan yläpuolelle. Meidän piti hypätä muuri, joka ei sinänsä ole korkea, mutta meidän tähän mennessä hyppäämistämme esteistä ehkä suurin. Jännitti kaikki mahdollinen maan ja taivaan välillä sillä hetkellä. Jännitti kieltääkö, mennäänkö ohi vai rikotaanko koko helahoito. Onneksi mitään näistä ei käynyt ja hypättiin muuri yli omien odotusteni vallan mainiosti, vaikka tuntui joka kerralla tulevan ihan omituinen hyppy oudosta paikasta.  Pitäisi vain itse muistaa odottaa hevosen hyppyä, eikä mennä edelle (ja samalla pilata koko hommaa). Siistiä. Mieletöntä!

Matupeli, me tehtiin se!

Mahtavaa. Tätä onnistumisen putkea koristaa nykyään lisäksi vielä muuri ja laukassa voltti puomeilla! Eihän tässä oikeasti osaa olla muuta kuin aivan älyttömän tyytyväinen. Nyt saan olla (jossain välissä kuitenkin tulee aika, jolloin hakkaan päätäni epätoivoisena seinään tai muuten vain tuntuu, ettei mikään onnistu tavoitellessani kuuta taivaalta).

Maastomopo-Matupeli!

Vaikka tuntuukin, että ollaan koettu iso harppaus eteenpäin yhteistyössä maatilamatkailun jäljiltä, ei se ole päällimmäinen ilonaiheeni nyt: me maastoiltiin onnistuneesti! Epäluottamus-Mari ja omatahto-Matupeli tekivät onnistuneen maastoreissun lauantaina, joka sisälsi kolmea askellajia ja kaikkia halliten (mikäli ei muutamaa laukassa kaahausta lasketa, sillä hyvin minimaalisia olivat). Mukana tosin olivat meitä - kumpaa lie enemmän - turvaamassa tallinpitäjä symppiksellä trakitammallaan ja eräs tyttö ponillaan, joka on lähes saman värinen ja melkein samannäköisillä merkeillä varustettu kuin Matupeli.

Maastomopo-Matupeli raviradalla ilman satulaa eräs maanantai.

En olisi uskonut, että meidän maastoilu sujuu tostanoin vaan noin hyvin, mutta sujuipa kuitenkin. Aloitettiin kiipeilemällä kivisellä polulla ja ensimmäiset ajatukseni olivat hälytyskellon: "voi apua, jos poitsu ei ole hereillä, me ollaan kohta tai kohta nenällään, polvillaan, pyllyllään tai jotenkin muuten rähmällään." No hetken kolisteltuamme oli Matupeli hereillä ja erittäin multitasking-kykyinen syödessään pajuja ja muuta kivaa kasvillisuutta kivikkohortoilun ohessa.

Ravailukin sujui sitten paremmalla ja tasaisella tiellä. Myöskään ravirata ei ollut ongelma kummassakaan askellajissa, vaikka Matupeli hieman väsyessään alkoi päätä alas kiskomaan vanhaan tyyliin kuskaamista varten ja muutenkin jarru oli hukassa, kun trakitamma paineli edellä ja poika ei pysynyt perässä. Löytyi ikäväkseni myös vanha kunnon ravurin ravi, joka tuli eteen Matupelin huomatessa jäävänsä laukassa jälkeen: laukka tippui raville ja ravia pingottiin yhtä lujaa kun muut laukkasi. Nämä vanhat, ei ehkä niin toivotut asiat, nostivat päätään tänään ja toivon, että ne painuvat unohduksiin Matupelin taas pikimmiten, sillä 5 kierrosta kentällä täyttä laukkaa ilman jarruja ja rattia hevosen pää alas kiskottuna ei kuulosta ainakaan hyvälle. Saattaahan toki olla, etteivät nuo pienet kontrollipuutokset aiheuttaneet yhtikäs mitään, hyvä jos edes rekisteröityivät Matupelin päähän, mutta kauhukuvat heräsivät päässäni eloon kysymättä edes lupaa. Toki voi myös olla, että tämä maastoreissu oli pelkästään hyvä juttu ja niin sanotut negatiiviset asiat eivät olleetkaan yhtään mitään ja vaikuttaneet mihinkään. Jännää on, kun ei tiedä.

Sitten tiistain 11.6. siistiin reissuun Jyväskylään:

Porukka oli mahtava!

Olin myös katsomassa Matupelin tyttöystävän kantakirjausta, joka meni kylläkin mönkään. En voi kyllä kuin ihmetellä ihmisten toimintaa, osaamista ja asennoitumista ynnä muuta mistä saa pienellä vaivalla kummallista, vaikeaa ja epämukavaa kaikille. Meidän porukka onneksi oli huippu, ei sillä, etteivätkö muutkin! Yritin myös ottaa hyviä kuvia, mutta yritykseksi jäi. Kameran linssissä oli jokin "sumu"(vielä en ole paikallistanut "sumun" syytä tai paikkaa missä sumu oli, sillä ei ilmassa silloin ainakaan) ja en osannut laukaista oikeassa kohtaa ja tätä pieleen menneiden seikkojen listaa voisi jatkaa loputtomiin. En kuitenkaan ole valokuvaaja (liekö edes harrastelija?), joten väliäkös tuolla, omaan silmäänhän se vain kirpaisee, kun ei näytä siltä miltä haluaisi.

Lennon Minna ja Anisian Aamu, ainoat koulu- ja estekokeella kantakirjattavat ratsut.

Katkakirjauspäivä oli pitkä ja tuulinen, antoisa positiivisella ja negatiivisella tavalla. Onneksi itselle jäi suurimmaksi osaksi hyvä maku suuhun, vaikka toisten puolesta harmittaakin.

Virkistävä maatilamatka!

Virkistävä lomanalku oli tänä kesänä! Matkasin kummitädin luo keskelle ei mitään maatilalle sunnuntaina 2.6., jossa on lehmiä ja hevosia - lehmiä toki enemmän, kun elinkeinona toimivat. Paluu tapahtui torstaina 6.6.

Ihanaa oli olla siellä touhuamassa pihalla, sisällä, tallissa. Hevoset olivat kertakaikkiaan suloisia! Ja hyvin erilaisia meidän äijjään verrattuna, vaikka yksi suomiputte sieltäkin löytyi. Siellä oli puokki, suokki ja shettis. Loistava lauma, josta tosin poni on hieman lonittu nykyään. Ja poni oli paras! Mun sydän näköjään sulaa poneille alta aika yksikön, sillä Karkki oli aivan aivan super ihana ja symppis. Sitä rapsuttaessa sai vasta rapsutukset ja muutenkin se oli suloinen.

Niin oliko se koko vai luonne vai mikä? Ihana ja sillä selvä!

Nämä isommat, ihan hevosen kokoiset hevoset, olivat erittäin ihania myös. En voinut asialle mitään, että suomityttö-Miina oli mielestäni ihana ilmestys, ehkä olen suomenhevosten perään tai sitten en vielä ole päässyt puoliveristen makuun. Vaikka Miinassakin oli miinuksensa (hei come on, kaikissa hevosissa on vikansa, ihan Matupelissäkin: askellajeissa, luonteissa, rakenteessa , koulutustasossa ja ratsastajien ja ihmisten vioista puhumattakaan), oli se mukava ratsastaa ja hoitaa.

Paikalla oli myös Kirpuksi kutsuttu puoliverinen. Pidin tästäkin neidistä ja ratsastaessa ratsastajan vinoudet paljastuivat. Myöskin se mietityttää, miten istuin väärin tai millä osalla jaloista puristin liikaa ja vein neidin eteenpäinpyrkimyksen, sillä heti kun alapohje irtosi etenkin oikeassa kierroksessa siirtyi ratsu laukasta käyntiin. Muutenkin oikea suunta oli vaikeampi ratsastaa kuin vasen, mutta miten se on mahdollista? Matupelillä suunnat menevät juuri päin vastoin. Miinasta en saanut niin paljon pohtimisen aihetta, sillä Miinaa en osannut juuri ratsastaa. Miina oli silti aivan älyttömän mukava, sillä köhköh, pidän suokeista ja maastomopona mieletön.

Miinalla myös pääsin tekemään asioita, jotka eivät ole olleet mahdollisia Matupelillä tai uskallusta puuttunut. Uitin ensimmäisen kerran elämässäni hevosta selästä, siis ylipäätään uitin. Miina meni rehdisti jokeen ja ui pikkumatkan ja kokemus oli mielettömän siisti. Toinen upouusi asia oli maastoesteet. Herttileijaa, kun mulla ja Nallella ei ole sujunut oikein maastoilukaan, niin sitten viimeisenä päivänäni  päädyin hyppäämään pari maastoestettä. Muutenkin Miinalla oli hyvä päästellä ja mennä maastossa, sillä se antoi kiinni! Vaikka ponista lähti vauhtia, se antoi kiinni kun pyysi ja se on seikka, johon Matupelissä en luota. Tuli tosi hyvät fiilikset onnistuneista maastoiluista, vaikka itseni poltinkin auringossa 2 kertaa ja vielä peräkkäisinä päivinä!

Miinalla oli omat mielipiteet järvessä kahlaamisesta.

Pääsin myös seuraamaan Miinan ja Sannan valmennusta Arto-Pekka Heinon opeissa.

Tästä maastoilun ja uittamisen ja maastoesteiden ajasta innostuneena päätin paluumatkalla junassa, että Matupelistä tehdään pesunkestävä maastomopo! Pelhamit vaikka suuhun, mutta maastoon mennään ja siellä mennään muutakin kuin käyntiä! Myös mikäli löydän paikan, jossa uittaa hevosta, aion kokeilla moista touhua Matskun kanssa. Viimeksi tätä kokeillessamme Matupeli oli selkeästi erimieltä ja kääntyi täyskäännöksen kohti rantaa vesirajan ylittäessä etupolven. Veteenastumisinhon huomaa kyllä kentälläkin: lätäkköön ei astuta jos ei pakko. Sopivan pienet lätäköt hypätään ja isommat sitten ravataan niin isoa harppovaa ravia kuin osataan.

Varo vaan Matupeli nyt kun Marissa on uutta puhtia ja uusia ideoita!