Melkein hevonen

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Alkaa tuntua ajoittain normaalilta ja pääsääntöisesti lähesnormaalilta. Tiistaina tulee taas hieroja hieromaan Matskun ja tsiigailemaan tilannetta. Edelleen ollaan kamalan jäykkiä persauksesta, mutta enää ei ole niin toispuoleista könkkäystä kuin könkkäilyn tullessa kuvioihin.

Matupeli oli erinäköisten hoitotätien ja -setien (anteeksi te nuoret ja nuorekkaat hevosihmiset tädittelystä ja sedittelystä ;)) hoivassa puolitoista viikkoa, kun itse kiertelin Suomea mökkeilyn ja ilosaarirockin verran. Olin piirtänyt kaapin oveen arnika/kylmäys-ohjelappusen ja luultavasti se oli ollut tarpeeksi selkeä. Kuulemani perusteella kaikki oli mennyt superisti. Matsku oli ilmeisesti myös nauttinut tästä kevyemmästä jaksostaan mahankokoon katsotteassa. Viime talven Matupelin mahan pienennys operaatio näyttää kadonneen taivaan tuuliin kevyemmän liikunnan ja vehreän laitumen ansiosta. Jätkä luultavasti imuroi sitä vihreetä tuoretta hyvää vauhikkaammin kuin kukaan muu. :D

Nyt sitten palattuani hevostelemaan eräilyn ja festarimeinikien kautta ei tuntunut talven ja kevään aikana saavuttamamme edistys onneksi kadonneen, vaikka meno olikin kankeaa. Sainkin tänään tallille kaverin ratsastuspalkalla. Maneesissa opeteltiin lisää kevyttä ravia ja kääntelemään ympyröitä melko onnistuneesti ja kentällä vähän testailtiin laukkaa. Sekin sujui, vaikka ei poika pitkään laukassa pysynytkään laiskuuttaan.

Meillä meni matskun kanssa myös ihan hyvin. Kuten jo mainitsin, ei talven ja kevään työ ole unohtunut. On ihan mukavaa välillä huomata edistymisen olleen niin valtaisaa, ettei se tunnu hävinneen heti seuraavana päivänä. Ei näitä pelkkiä hetken aha-elämyksiä ja muita lyhytkestoisia (mahdollisesti isojakin) onnistumisia. Tällainen vakaampi eteneminen on ihan mielettömän siistiä, vaikka toki ne ahaa-elämyksen ja hetkittäiset liian hyvät onnistumiset ovat erittäin tärkeitä. Kyllä Matupelistä vielä hevonen saadaan :) Kunhan nyt kuntoon ensin! 

"Oisko sulla mulle jotain hyvää?"