Tällä kuvalla on hyvä aloittaa viimeisten Siirin tuntien pohtiminen: äiti päätti pitää pienen taidekuvaustuokion maneesissa, vaikka tarkoitus oli videoida ratsukkoa, että ratsastaja voi kotona itkeä kummallista istunaa, hytkymistä tai muuten vain pieleen menneitä pätkiä.
On tosi ihana, että äiti vaivautuu videoimaan meidän menoa niinkin paljon, sillä video ei valehtele. Ei kyllä peilitkään, mutta peilistä näkee vain vilauksen tai pienenpätkän. Videolta voi katsella monta minuuttia omaa könötystä ja virherikasta ratsastusta. Voi kokea monen kokoisia epätoivon hetkiä tätä kamalan näköistä farssia seuratessa ja pohtia luovuttavansa tai yrittävänsä enemmän. Itse yleensä päädyn jälkimmäiseen.
Videoilta myös näkee sen rehellisen edistyksen. Videolta huomaa, kun kädet alkaa pysymään alhaalla tai keskivartalon pysyvän paremmassa paketissa. Nyt tosin viimeisimpiä valmennuksia en ole päässyt videolta seuraamaan, kun kamera temppuili äidille viime perjantaina taidekuvien muodossa ja eilen oli muistikortti unohtunut täyteen (ja äiti kun kuvaa ilman laseja, niin ei se nää tehdä kameran kanssa mitään erikoisempaa, kuin painaa rec-nappulaa videoidessa ja kuvatessa pelkkää kuvanottamisnappulaa :D).
Mutta valmennukset ovat tehneet hyvää ja seuraavina päivinä hevonen on tuntunu todella hyvälle ratsastaa! On ollut osittain apinan raivolla ratsastamista, että saa jutut toimimaan. Ja voi ihana, sitten kun toimii! Perjantaina Matsku oli omituisella työmyyrä-tuulella ja hirveen mielellään teki mitä pyydettiin. Eilen en taas ehtinyt verrytellä ihan tarpeeksi vapaapäivän jäljiltä ja alla olikin reipas, hieman kankea hevonen, joka ei kyllä alkuun tuntunut mitään haluttua antavan ilmaiseksi tai sitten vain itse en osannut ratsastaa ollenkaan. Kuitenkin hyvä pätkiä oli ja hevonen tuntui todella hyvälle loppupuolella isoimmat taistelut selätettyämme ja minun keskityttyä ratsastamaan oikein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti