Tyytyväisyyspommi!

Uijuijui! Jesjesjes! Wuhuuuu! Jippii! Uujea! Jee! Mahtavaa! Siisitä! Täällä ilmoittautuu hyvin tyytyväinen ratsastaja! Olo on kuin kaikki edellä mainitut onnenkiljahdukset. Kaikki tuntuu sujuvan: koulu sujuu paremmin kuin keväällä ehkä kertaakaan, maastoilu näköjään onnistuu ja tänään oli onnistumisten täyteinen estetunti. Nyt on mennyt vähälle aikaa niin hyvin kaikki, että kauhulla odotan milloin asiat eivät enää toimikaan. Ollaan nyt kuitenkin iloisia tästä hetkestä eikä huolehdita huomista, kun en siihen tässä tyytyväisyydessä onnistu. ;)

Vaikka talli-ilta ei alkanutkaan ihan parhaiten: pyydystettiin villiä kesäpoikaa laitsalta puolituntia. Pitkästä aikaa lautumelle päästyään ei Matupeli tahtonut pois. Hevoset ovat olleet tarhoissa, kun on ollut liian märkää laitsailulle. Poika päätti tehdä alkuverkat itse ja juoksuttaa ratsastajaakin. Muutaman kerran laitumen päästä päähän juoksentelun, yhden pusikon, ojan ylityksen ja yhden epäonnistuneen kiinniottamisen jälkeen antoi riiviö itsensä kiinni. Sitten vähän tavallista ripeämmin piti varustaa poni ja ratsastaja. Sit eiku menoks.



Tehtiin tosi jänniä juttuja tänään. Raivottavia ja jänniä. Taaskaan en lähtenyt tyhjin käsin. Ensin tehtiin laukassa puomeja suoralla innarina ja voltilla. Voltilla. Voltti. Miksi, oi, miksi? Se oli hankalaa, oikeasti hankalaa, mutta selvittiin silti! Usko meinasi taas mennä, kuten aikaisemmin ympyrätunnilla, jossa meni vielä pahemmin pipariksi. Kuitenkin aina tuli hyvät voltit pienen raivonpurkauksen (kun ei meinannut sujua niin alkoi ärsyttämään ja oli pakko laittaa sujumaan) seurauksena. Tosin näitä hyviäkään ei tullut kuin kolme videomateriaalin seulottuani.

Näistä päästiin kutakuinkin reippaasti hyppelemään niitä meille sopivia maahankaivettuja miniesteitä, joista tämä meidän hyppyporukka saa äksöniä: tänään yksi ratsastaja maisteli hiekkaa. Tästä äksönistä huolimatta oli meitäkin varten omaa äksöniä, eniten ehkä sinne satulan yläpuolelle. Meidän piti hypätä muuri, joka ei sinänsä ole korkea, mutta meidän tähän mennessä hyppäämistämme esteistä ehkä suurin. Jännitti kaikki mahdollinen maan ja taivaan välillä sillä hetkellä. Jännitti kieltääkö, mennäänkö ohi vai rikotaanko koko helahoito. Onneksi mitään näistä ei käynyt ja hypättiin muuri yli omien odotusteni vallan mainiosti, vaikka tuntui joka kerralla tulevan ihan omituinen hyppy oudosta paikasta.  Pitäisi vain itse muistaa odottaa hevosen hyppyä, eikä mennä edelle (ja samalla pilata koko hommaa). Siistiä. Mieletöntä!

Matupeli, me tehtiin se!

Mahtavaa. Tätä onnistumisen putkea koristaa nykyään lisäksi vielä muuri ja laukassa voltti puomeilla! Eihän tässä oikeasti osaa olla muuta kuin aivan älyttömän tyytyväinen. Nyt saan olla (jossain välissä kuitenkin tulee aika, jolloin hakkaan päätäni epätoivoisena seinään tai muuten vain tuntuu, ettei mikään onnistu tavoitellessani kuuta taivaalta).