Maastomopo-Matupeli!

Vaikka tuntuukin, että ollaan koettu iso harppaus eteenpäin yhteistyössä maatilamatkailun jäljiltä, ei se ole päällimmäinen ilonaiheeni nyt: me maastoiltiin onnistuneesti! Epäluottamus-Mari ja omatahto-Matupeli tekivät onnistuneen maastoreissun lauantaina, joka sisälsi kolmea askellajia ja kaikkia halliten (mikäli ei muutamaa laukassa kaahausta lasketa, sillä hyvin minimaalisia olivat). Mukana tosin olivat meitä - kumpaa lie enemmän - turvaamassa tallinpitäjä symppiksellä trakitammallaan ja eräs tyttö ponillaan, joka on lähes saman värinen ja melkein samannäköisillä merkeillä varustettu kuin Matupeli.

Maastomopo-Matupeli raviradalla ilman satulaa eräs maanantai.

En olisi uskonut, että meidän maastoilu sujuu tostanoin vaan noin hyvin, mutta sujuipa kuitenkin. Aloitettiin kiipeilemällä kivisellä polulla ja ensimmäiset ajatukseni olivat hälytyskellon: "voi apua, jos poitsu ei ole hereillä, me ollaan kohta tai kohta nenällään, polvillaan, pyllyllään tai jotenkin muuten rähmällään." No hetken kolisteltuamme oli Matupeli hereillä ja erittäin multitasking-kykyinen syödessään pajuja ja muuta kivaa kasvillisuutta kivikkohortoilun ohessa.

Ravailukin sujui sitten paremmalla ja tasaisella tiellä. Myöskään ravirata ei ollut ongelma kummassakaan askellajissa, vaikka Matupeli hieman väsyessään alkoi päätä alas kiskomaan vanhaan tyyliin kuskaamista varten ja muutenkin jarru oli hukassa, kun trakitamma paineli edellä ja poika ei pysynyt perässä. Löytyi ikäväkseni myös vanha kunnon ravurin ravi, joka tuli eteen Matupelin huomatessa jäävänsä laukassa jälkeen: laukka tippui raville ja ravia pingottiin yhtä lujaa kun muut laukkasi. Nämä vanhat, ei ehkä niin toivotut asiat, nostivat päätään tänään ja toivon, että ne painuvat unohduksiin Matupelin taas pikimmiten, sillä 5 kierrosta kentällä täyttä laukkaa ilman jarruja ja rattia hevosen pää alas kiskottuna ei kuulosta ainakaan hyvälle. Saattaahan toki olla, etteivät nuo pienet kontrollipuutokset aiheuttaneet yhtikäs mitään, hyvä jos edes rekisteröityivät Matupelin päähän, mutta kauhukuvat heräsivät päässäni eloon kysymättä edes lupaa. Toki voi myös olla, että tämä maastoreissu oli pelkästään hyvä juttu ja niin sanotut negatiiviset asiat eivät olleetkaan yhtään mitään ja vaikuttaneet mihinkään. Jännää on, kun ei tiedä.

Sitten tiistain 11.6. siistiin reissuun Jyväskylään:

Porukka oli mahtava!

Olin myös katsomassa Matupelin tyttöystävän kantakirjausta, joka meni kylläkin mönkään. En voi kyllä kuin ihmetellä ihmisten toimintaa, osaamista ja asennoitumista ynnä muuta mistä saa pienellä vaivalla kummallista, vaikeaa ja epämukavaa kaikille. Meidän porukka onneksi oli huippu, ei sillä, etteivätkö muutkin! Yritin myös ottaa hyviä kuvia, mutta yritykseksi jäi. Kameran linssissä oli jokin "sumu"(vielä en ole paikallistanut "sumun" syytä tai paikkaa missä sumu oli, sillä ei ilmassa silloin ainakaan) ja en osannut laukaista oikeassa kohtaa ja tätä pieleen menneiden seikkojen listaa voisi jatkaa loputtomiin. En kuitenkaan ole valokuvaaja (liekö edes harrastelija?), joten väliäkös tuolla, omaan silmäänhän se vain kirpaisee, kun ei näytä siltä miltä haluaisi.

Lennon Minna ja Anisian Aamu, ainoat koulu- ja estekokeella kantakirjattavat ratsut.

Katkakirjauspäivä oli pitkä ja tuulinen, antoisa positiivisella ja negatiivisella tavalla. Onneksi itselle jäi suurimmaksi osaksi hyvä maku suuhun, vaikka toisten puolesta harmittaakin.