Virkistävä maatilamatka!

Virkistävä lomanalku oli tänä kesänä! Matkasin kummitädin luo keskelle ei mitään maatilalle sunnuntaina 2.6., jossa on lehmiä ja hevosia - lehmiä toki enemmän, kun elinkeinona toimivat. Paluu tapahtui torstaina 6.6.

Ihanaa oli olla siellä touhuamassa pihalla, sisällä, tallissa. Hevoset olivat kertakaikkiaan suloisia! Ja hyvin erilaisia meidän äijjään verrattuna, vaikka yksi suomiputte sieltäkin löytyi. Siellä oli puokki, suokki ja shettis. Loistava lauma, josta tosin poni on hieman lonittu nykyään. Ja poni oli paras! Mun sydän näköjään sulaa poneille alta aika yksikön, sillä Karkki oli aivan aivan super ihana ja symppis. Sitä rapsuttaessa sai vasta rapsutukset ja muutenkin se oli suloinen.

Niin oliko se koko vai luonne vai mikä? Ihana ja sillä selvä!

Nämä isommat, ihan hevosen kokoiset hevoset, olivat erittäin ihania myös. En voinut asialle mitään, että suomityttö-Miina oli mielestäni ihana ilmestys, ehkä olen suomenhevosten perään tai sitten en vielä ole päässyt puoliveristen makuun. Vaikka Miinassakin oli miinuksensa (hei come on, kaikissa hevosissa on vikansa, ihan Matupelissäkin: askellajeissa, luonteissa, rakenteessa , koulutustasossa ja ratsastajien ja ihmisten vioista puhumattakaan), oli se mukava ratsastaa ja hoitaa.

Paikalla oli myös Kirpuksi kutsuttu puoliverinen. Pidin tästäkin neidistä ja ratsastaessa ratsastajan vinoudet paljastuivat. Myöskin se mietityttää, miten istuin väärin tai millä osalla jaloista puristin liikaa ja vein neidin eteenpäinpyrkimyksen, sillä heti kun alapohje irtosi etenkin oikeassa kierroksessa siirtyi ratsu laukasta käyntiin. Muutenkin oikea suunta oli vaikeampi ratsastaa kuin vasen, mutta miten se on mahdollista? Matupelillä suunnat menevät juuri päin vastoin. Miinasta en saanut niin paljon pohtimisen aihetta, sillä Miinaa en osannut juuri ratsastaa. Miina oli silti aivan älyttömän mukava, sillä köhköh, pidän suokeista ja maastomopona mieletön.

Miinalla myös pääsin tekemään asioita, jotka eivät ole olleet mahdollisia Matupelillä tai uskallusta puuttunut. Uitin ensimmäisen kerran elämässäni hevosta selästä, siis ylipäätään uitin. Miina meni rehdisti jokeen ja ui pikkumatkan ja kokemus oli mielettömän siisti. Toinen upouusi asia oli maastoesteet. Herttileijaa, kun mulla ja Nallella ei ole sujunut oikein maastoilukaan, niin sitten viimeisenä päivänäni  päädyin hyppäämään pari maastoestettä. Muutenkin Miinalla oli hyvä päästellä ja mennä maastossa, sillä se antoi kiinni! Vaikka ponista lähti vauhtia, se antoi kiinni kun pyysi ja se on seikka, johon Matupelissä en luota. Tuli tosi hyvät fiilikset onnistuneista maastoiluista, vaikka itseni poltinkin auringossa 2 kertaa ja vielä peräkkäisinä päivinä!

Miinalla oli omat mielipiteet järvessä kahlaamisesta.

Pääsin myös seuraamaan Miinan ja Sannan valmennusta Arto-Pekka Heinon opeissa.

Tästä maastoilun ja uittamisen ja maastoesteiden ajasta innostuneena päätin paluumatkalla junassa, että Matupelistä tehdään pesunkestävä maastomopo! Pelhamit vaikka suuhun, mutta maastoon mennään ja siellä mennään muutakin kuin käyntiä! Myös mikäli löydän paikan, jossa uittaa hevosta, aion kokeilla moista touhua Matskun kanssa. Viimeksi tätä kokeillessamme Matupeli oli selkeästi erimieltä ja kääntyi täyskäännöksen kohti rantaa vesirajan ylittäessä etupolven. Veteenastumisinhon huomaa kyllä kentälläkin: lätäkköön ei astuta jos ei pakko. Sopivan pienet lätäköt hypätään ja isommat sitten ravataan niin isoa harppovaa ravia kuin osataan.

Varo vaan Matupeli nyt kun Marissa on uutta puhtia ja uusia ideoita!