Tässä vajaa viikko sitten sain ratsastella shetlanninponeilla. En pitkää pätkää todellakaan, olenhan jo aikuinen, en edes lapsen kokoinen, vaikka viime keväänä olinkin tallimme poniratsastajiakin lyhyempi (tämä ei silti tarkoita kuvausta yhtä pitkä kuin leveä...). Silti kokemuksena 4-vuotias Kerttu ja 6-vuotias Matilda olivat superkivoja! Mihinkään en vaihtaisi.
Tiistaina tosiaankin oli heppojen vaihtoa ilmassa ja päätimme 6-vuotiaan vaiko jo 7-vuotiaan, no anyway, supertyttö Jasminin kanssa vaihtaa ratsujamme: Matupeliä ja Matilda-ponia. Jasmin ja Matupeli olivat muikea kaksikko! Matupeli tyytyväisenä hölkötteli astetta reippaammin Jasminin kanssa ja Jasmin taisi tykätä myös kookkaamman ratsun kanssa touhuamisesta.
Oikeasti tässä on ehkä paras kaksikko ikinä! Keskittynyt Jasmin ja "mami enkö ookki ihan paras?"-ilmeellä katsova Matupeli.
Välillä olen hyvin vakaasti sitä mieltä, että hevoseni on ihan älyttömän viisas ja ihana. Lasten ja aloittelijoiden luottoratsu niin pitkälle, kun mitään kummoisia ei vaadita.
Pitäähän ratsujen vaihdosta olla ainakin yksi yhteiskuva! Näyttää harvinaisen koomiselle.
Tätä aikaisemmin viime sunnuntaina vierailtiin Valkeakoskella katselemassa pitkäaikaisen heppatuttumme Suvin heppoja (vaikka hyvänen aika se ei edes ollut vierailun pääpointti alunperin!): Missi-suokkia ja Kerttu-shettistä. Molemmat olivat ihania, mutta nyt shettiksistä puheen ollen voi Kerttu Kerttu! Ehkä positiivisin ja sympaattisin shetlanninponi, johon olen pitkiin aikoihin törmännyt. Niin sosiaalinen ja mukava. Olisin pikku-Kerdelin voinut pakata autoon ja ottaa vaikka omaan huoneeseeni asumaan! Se harjatessa kovasti seurusteli ja kiitosrapsutukset kelpasivat ponille parin käyntikierroksen jälkeen oikein mielellään. Ihan mielettömän kiltti ja positiivinen poni! En voi sanoin kuvailla miten paljon siitä tykkäsin!
Kaikesta shettisrakkaudestani huolimatta jätän mielihyvin nämä ponit pienemmille ratsastajille. Onneksi rapsutella voi minkä kokoisena hyvänsä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti