Taas tapahtuu!

Meinasi olla pieni lamaannus ratsastuksessa. Tuntui, ettei ypäjän jälkeen oikein mikään ruennut sujumaan. Ei edes Siirin tunneilla. Ei yksinkertaisesti vaan sujunut. Tuntui, ettei hevonen reagoinut pohkeeseen eikä sen enempää suustakaan reaktioita irronnut. Päädyinkin sitten enemmän harrastamaan maastoköpöttelyä, missä taas tuli muuten edistyttyä. Laukkailtiin ja ravailtiin raviradalla, vaiko laukkaratako se nykyään on, ilman lisäjarruja ja minkään näköistä satulaa. Tosi kivaa oli ja mitään typeriä hörhötyksiä ei tullut vastaan, vaikka jätkä hirnuikin raviradalla joka kierroksella tietyssä mutkassa... :D Asiaan kuitenkin tuli muutos. Tallinpitäjä ylipuhui meidät kisoihin Mäntsälään. Huomenna ne olisi. En ehtinyt ilmoittautuessa ajatella yhtään mitään ja jälkeenpäin menikin panikoidessa päättömästi, kun hevonen on ollut kaikkea muuta kuin hyvä viimeaikoina. Miten ihmeessä saan sen toimimaan? Meinasi ketuttaa, itkettää ja suututtaa, kun tuntui, että minkään näköistä peräänantoa ei olisi saavutettavissa ja luokkakin on helppo B, itseasiassa merkkiohjelmasta on kyse.

Moni muukin kisoihin osallistumisessa aiheutti ongelmia. Vaatetus ja kuolainasia nimittäin. Ollaan ratsastettu kolmipalalla oikeastaan melkein koko Matupelin meillä olo aika. Hyvin on toiminut, mutta viime talvena suupielet aukesivat hevoselta. Syyski löytyi kuolainten renkaat, joiden väliin jäi pojan suupielet. Ostettiin uuden ja ei auttanut. Mentiin sitten vain tutit suupielissä (ja nehän eivät missään nimessä kuulu Matupelin lemppareihin) ja suupielten nippailuilta säästyttiin, mutta koulukisoissahan ei tutteja saa käyttää enkä halua myöskään hevosen suupielien olevan verillä radan jälkeen. Täytyi lähteä kuolainostoksille ja mukaan tarttuivat ainoat Lahdesta löytyneet sopivan kokoiset ja joiden oltiin kuultu olevan suupielille ystävälliset. Sprengerin sellaiset hyvät kolmipalat. Olivat vähän ohuemmat kuin aiemmat, mutta ajattelin, ettei ole pahitteeksi pieni lisäjarru ja terävyys uudessa paikassa ihan kouluaitojen sisälläpysymisen nimissä. Nämä kolmipalat ovat niitä joitain aurigaanisia kuolaimia, missä se keskiosa on jotenkin 45° kulmassa ja niissä oli kolmio, jonka kuului olla vasemmalla puolella ja osoittaa eteenpäin ja joista en mitään tiedä. Silti paras ostos pitkään aikaan! Hevonen toimi, eikä edestä jäkittänyt päättömästi vastaan. En tiedä onko se kuolain kovempi vai ei, kuin edellinen, mutta herranpieksut, että hevonen toimi harvinaisen hyvin! Olin aivan äimänä, sillä hevonen tuntui parhaalle sitten ypäjän. Iloiseksi teki myös se, ettei kuolaimet nipanneet ollenkaan suupielistä. Päästiin vihdoin tuteista eroon! Tuntui oikeasti, että ne kuolaimet sopi Matupelille tosi hyvin. Syytä en tiedä, eikä se haittaa, mutta kuolaimet olivat hyvät.

Kuolaimet ja vähän muuta uutta kivaa!

Vaatteet aiheuttivat ongelmaa, sillä eihän mulla ole kisatakkia, kisapaitaa tai varmaan edes mitään siistiä tummaa ratsastusyläosaa. Ratsastelen huppareilla ja muilla mukavilla paidoilla. En ole niinkään katsellut onko nyt heppaliikkeestä ostettu ratsastuspaita vaiko ei. Tärkeintä on ollut mukavuus ja toimivuus. Tosin kyllä voin sanoa, että ainoa omistamani ratsastuspikee on kyllä hyvä ratsastettaessa: ei kuuma eikä hankala. Silti ei ollut hajuakaan mitä laittaa päälle. Kohti heppaliikkeitä ja löysinkin mustan liivin jonka alle vaan sujautan jotain ilmoista riippuen. Valkeat puolipaikkaiset housutkin löytyivät kaapinpohjalta. niitä on varmaan käytetty viimeksi Koljonvirralla. Kokokin on toisaalta senttikoko 176 ja sanoisinko että hieman isot (kasvunvaralla kun joskus ostettiin....). Niillä mennään siis. Ongelmat ratkaistu!

Uusia juttuja.

Nyt sitten ajattelu vain kohti kisoja ja epäpanikointia. Tavoitteet ovat jälleen pysyä kouluaidoissa, olla keulimatta ja peruuttelematta missä sattuu ja mennä sinne minne sanon, sitä askellalija mitä sanon, sitä vauhtia mitä sanon sekä olla hirnumatta radalla. Muualla jätkä saa ilmoittaa olevansa paikalla niin paljon, kuin sielu sietää, mutta radalla jos hiljaa olisi. Nämä ovat tavoitteet ja jos ne täyttyvät niin iloisia ollaan! Ratsastus on ollut jotenkin kökön tuntuista, eikä mikään ole sujunut, joten siltä osalta ei voi odottaa minkään näköistä onnistumista, mutta ei se haittaakaan: ollaanpahan ainakin yhtä kokemusta rikkaampia tämän jälkeen, sillä ei olla ikinä käyty kisoissa muualla. Eli fiksusti käyttäytyminen on meidän ainoa tavoite! Nokka vaan kohti huomista! Jaiks!