perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kaksi eri hevosta

Torstaina ajattelin tehdä kotimatkasta extremee ja ajoin ojaan. Tie oli tosin aurattu liian leveäksi ja reunasta petti. Paljastui, että olin ajanut ojan päällä..


Onneksi friisitamma Jemin omistajat kiskoivat minut pois pakettiautollaan. Mikäköhän olisi sopiva kiitos?


Elämäänsä tyytyväinen vanha herra.

Matupelissä on nyt tullut ratsastettaessa kaksi eri puolta. Ne ilmenevät ratsastettaessa satulan kanssa ja ilman.

Satulan kanssa poitsu juoksee alta, eikä istuntajarru toimi. Muuttuu kiveksi edestä(niska, suu) ja pidätteet on yhtä tyhjän kanssa. Tunnelma on kuin satulaan noustessa Matupelin mahan alle putkahtaisi miljoona lisäjalkaa, joilla kipittää karkuun, ja etuosa muuttuisi kiveksi, että mun habakin menee jumiin kun yritän kiskoa.

Verraten tähän satulalla ratsastamiseen ilman satulaa mennessä hevonen on päin vastainen. Vähän reipas alkuun toki, kun virtaa ja voimaa riittää, mutta pienillä kontrolliharjoituksilla ollaan ruodussa. Laukassa ei karkaa, ravissa pysyy alla vaikka kuinka antaa ohjaa, taipuu ja myötää niskasta. Ihan älytöntä. Vaihtoehtoja tähän radikaaliin eroon on muutama.


Epäsopiva satula voisi olla syy. Jos satula puristaa, jotkut hevoset yrittävät kipittää puristusta karkuun. Luulen, että Matupeli kuuluu juuri siihen ryhmään. Kuitenkin näin amatöörien (kokemattomampien ja kokeneempien) kanssa ollaan katsottu, ettei se juuri ahdas ole.

Ilmeeni näyttää siltä kuin Matskulla ratsastus olisi aivan kamalaa eikä pojankaan ilme sen tyylikkäämpi..

Toinen syy voi myös olla Wintecin ilmapaneelitoppaus. Se on vähän kuin ratsastaisi ilmatyyny oman peffan ja hevosen välissä. Sellainen sopiva eriste hevosen ja ratsastajan painoapujen väliin, jota Matupeli härskisti hyödyntää. Sehän on juuri sopiva tekosyy ja mahdollisuus juosta alta pois. Mene ja tiedä, sillä minä en ainakaan. Fakta on silti se, että ratsastaja apuineen on paljon lähempänä ja välittämämmässä vaikutuksessa hevoseen ilman satulaa kuin satulalla.

Vaikka annoin ohjat niin jäi odottamaan.

Myös vika saattaa olla istunnassani. Peppu pysyy ilman satulaa Matskussa kiinni, mutta auta armias satulassa pomppii ja pomppii. Satulassa istun taaempana kuin ilman satulaa. Satulassa pystyn tukeutumaan satulaan ja jalustimiin.

Pitää tässä tarkkailla tilannetta ja tarpeen mukaan tehdä toimia satulansovituksen ja sen sellaisen suhteen. Toistaiseksi vain tarkkaillaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti